sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tapion Taikaa

Tänään piteli tuulista päivää, enkä päässyt merelle. Ajattelin sitten tehdä pienoisen retken, josko vielä suppiloita metsästä löytyisi. No, niitähän tokkiisa olikin. Keräsin noin 40 litraa kolmessa tunnissa.

Tarjosin sitten osaa saaliistani kerrostalonaapurilleni, leskirouvalle,  joka on vahtinut postiluukkuani poissaollessani.

- No herttanen! Mitä olen velkaa näistä?

- Eihän se metsien haltija Tapio näistä mitään pyytänyt,  kunhan hiljaa ja kunnioittavasti hänen tiluksillaan kuljin.

Normaaliaika?

Nyt on taas sujuvasti rukattu kellon viisareita ja siirrytty kuulemma siihen normaaliaikaan.
Vähän vaan ihmetyttää tuollainen "normaaliaika".
Mielestäni vallitsevampi olotila on se normaalimpi. Koska kesäaikaa kestää 7 kuukautta ja tuota normaalimpaa aikaa ainoastaan 5 kuukautta, on kesäaika silloin jotenkin se normaalimpi tapaus.

Meikäläiselle tulee kahden viikon välein ruhtinaallinen korvaus töissä hukatuista tunneista. Neljän viikon jaksoissa on siis kaksi päivää, kun minulla on rahaa tilillä, sekä 26 sellaista päivää, kun sitä ei siellä ole, ei edes pimeimmässä nurkassa.

En siltikään osaa kutsua tilipäiviä normaalipäiviksi.

torstai 27. lokakuuta 2011

Ken pierua pidättää

No nyt on keksitty sellainen suomalainen, silkkaan taitoon perustuva kilpailulaji, että kaikenmoiset eukonkannot ja saunomiset ovat menneen talven lumia.

Pierun SM-kisat.

Tuo jos jokin on rehellistä urheilua. Kilpavarustelu urheiluvälineissäkin olisi kohtuullisen helppoa, ei tarvitse esim. vaihtaa eukkoa kevyempään taikka ukkoa vahvempaan, mutta lahjojahan tämäkin laji luonnollisesti vaatii.

Mielestäni tähän kilpailuun voitaisiin mainiosti liittää myös aivopierujen SM-kisat, kun menisivät mukavasti siinä samalla ja olisivat taatusti sellainen yleisölaji. Mutta kyseinen harraste on sen verran haastava, että tavallisen kansalaisen tuhnuilla ei kannata estradille astella.
Sarjoina voisivat olla vaikkapa seuraavat:

- Ministerit
- Toimittelijat
- Korkea polliisipäällystö
- Kansanedustajat

Kurssin käynyt

Rakennusmiehen kuolemantapauksesta tuli mieleeni eräitäkin asioita.

Ammattitaidottomuudelle ja tyhmyydelle ei hienoinkaan turvallisuussuunnitelma voi yhtikäs mittään.
Varsinkin kun kyseisessä jutussa oli kuulemma toimittu noinkin hienosti:

- Työmaalla oli oikeuden mukaan työturvallisuussuunnitelma, ja ennen purkutöiden aloittamista työntekijöille oli järjestetty perehdyttämistilaisuus. Purkutyön oikea suorittamistapa oli havainnollistettu työntekijöille.

Ja vielä lisäksi miehen äidinkielellä.

Tähän asti kaikki tuntuukin olevan ihan kohdallaan, mutta kun olen onnettomuudekseni joutunut kerran olemaan paikalla, kun pienessä öljy-yhtiössä pidettiin turvakurssia siten, että samaan aikaan koulutettiin sekä suomalaiset että ulkomaankielillä puhelevat henkilöt.

Eihän tuossakaan vielä mitään erityistä ole, kyllähän ne kaikki ihmeelliset asiat kerrottiin myös ulkomaankielisille sujuvalla ulkomaankielellä. Mutta kun pienessä öljy-yhtiössä on tapana pitää kurssin lopuksi kirjallinen tentti, että onkos sinne planeettaan myös tallentunut niitä tärkeitä asioita.

Kummalliseksi homma meni siinä kohdassa, kun läsnäoleville jaettiin tenttipaperit.
Oikeat vastaukset nimittäin näytettiin valkokankaalta!!

Tietääkseni olen ainoa, joka on saanut kulkuluvan jalostamolle sataprosenttisesti väärin täytetyllä tentillä. Vain nimi oli oikein.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Myö ollaan Tatista!

Luin Herliinin blogista Töölöstä kertovan jutun.
Faijani on syntynyt Stadissa ja skloddina siellä budjannutkin, mutta sitten onnekkaat sattumat saattoivat hänet entiseen pääkaupunkiimme. Tosin sen seurauksena minäkin täällä söpisen, ettei mikään nyt ihan täydellistä olekaan.

Se mikä tässä oikeastaan oli asiana, on se, että kun minä joudun käymään hellsingissä, olen reilusti turkulainen, niinkuin kaikkialla muuallakin. Mutta kun savolaiset muuttavat Stadiin, he muuttuvat tatilaisiksi.


Erään onnettoman komennuksen johdosta jouduin asustelemaan Töölössä stadikan vieressä puolen vuoden ajan. Lähikuppilat tulivat luonnollisesti tutuiksi, kun niissä tuli ahkerasti vierailtua.

Eräänä päivänä hipsimme jälleen kaverin kanssa ravinteliin, tilasimme kaljat ja linnoittauduimme tapamme mukaan nurkkapöytään. Siinä sitten ehdimme hetken aikaa keskenämme vaihtaa vähiä ajatuksiamme, kun viereemme liimautui omasta mielestään paikallinen kingi.

Paikallinen kingi: No, mitäs pojat, saako vähän häiritä? Puheesta kuuluukin ettette ihan paikallisia taida ollakaan, hehheh!

Lihava Setä: Juu, senkus vaa häirittet, hämmästyttävä hyvi sää kuulikki ettei me paikallist puhuta, me ku olla turust.

Pk.: Niinniin, kyllähän sen heti kuuleekin. Paikalliset erottaakin hyvin nopeasti.

LS: Täst määki o iha samaa miält, ja sen takii mää kysynki, et mist ihme böndelt sä ite oot oike kotosi, ku et täält ainaka? Ku iha jo puheest kuuli?

Pk.: (Samaan aikaan kääntyen kantapäidensä varassa ympäri ja tehden strategista vetäytymistä) Krhm... No, Nilsiästä...

torstai 20. lokakuuta 2011

Sukupuolista häirintää

Jouduin tänään töissä sukupuolisen häirinnän kohteeksi.
Meikäläisellä on nyt kolmannen kerran matkan varrella naishitsari työkaverina. Juuri hän suoritti minulle sitä hirmuista häirintää.

Mitä sitten oikein tapahtuikaan?

No, minulla on ollut jo pitkän aikaa tyylinä, että annan parran kasvaa sellaiset kolme, neljä kuukautta ja sitten ajan sen pois. Nyt on taas menossa noin kolmas kuukausi ja karvoja on naamassa kuin Jyrkin lupaamia takausmiljardeja. 

Sitten kahvipöydässä työkaveri kysyy minulta täysin yllättäen seuraavan kysymyksen:

- Miksi sinulla on parta? Eikö se pala hitsatessa, taikka muuten vaan kutita?

Kysymys oli niin yllättävä, että jäin vastoin tapojani ainakin puoleksi minuutiksi sanattomaksi. Sitten yritin änkyttää jotain fysiologisista ominaisuuksista. Lopulta sentään keksin oikean vastauksen kysymykseen.

- Hitsarilla pitää olla parta sitä varten, että jos tukka leimahtaa palamaan, voidaan sytyttää vastatuli.

Kateus vie kalatkin vedestä

Tuo otsikon mukainen vanha sanonta pitää edelleen liiankin hyvin paikkansa. Varsinkin tietyssä osassa rannikkoamme.
Raaseporissa kalastajille tarjoiltiin hauleja ongenpainoksi, mikä tietenkin on mukavaa ja ystävällistä, mutta tarjoilutapa oli hieman erikoinen.

Tuosta tulikin mieleeni erään kaverini tapaus rannikon tietystä osasta. Läänikohtainen viehelupa oli ollut parisen vuotta käytössä, mutta joillekin vesialueiden omistajille tuotti suunnatonta tuskaa se, että joku sai kalastaa virvelillä heidän vetensä tyhjäksi.

Kaveri huispaili kaikessa rauhassa eräällä matalikolla muutaman sadan metrin päässä lähimmästä rannasta. Jossain vaiheessa hänen huomionsa kiinnittyi veneeseen, mikä lähti rannasta liikkeelle tullen suoraan häntä kohti.
Ja viereenhän se paatti tulla tupsahtikin. Kyseisessä vannassa oli vanhempi herra, joka kyseli naama sydänkohtausta enteilevän punaisena, että mahtaakohan tyyppi nyt olla ollenkaan selvillä siitä, kenen vesillä oikein kalastellaan.

Kaveri vastasi kyselijälle:

- Jaa, no kun pari päivää sitten oli se kova myrsky, niin eiköhän nuo vedetkin ole menneet aika sekaisin, että en kyllä ihan varma taida olla.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Suuren luokan teknologiahuijarit

VR:n kontuktööri suoritti vaativan tehtävän ja heitti 73 vuotiaan mummelin junasta.

T.S. selvitteli kyseistä ihmeellistä tapausta ja haastatteli nimettömänä pysyttelevää yhtiön edustajaa.

T.S.: Niin Jorma, tuon uuden ja hämmästyttävän hienon älylipun voi tarkastaa ainoastaan sellaisella ällipuhelimella?

Jorma: Juu, näin on. Kyseessä oleva asiakas yritti huijata meikäläistä niinkin vanhalla tempulla, että hänellä oli sellainen vanhanaikainen älytön puhelin käsilaukussaan ja yritti sitten todistella, ettei sillä pääse nettiin, mutta on se lippu kuitenkin maksettu. Hah! Epätoivoinen yritys.

T.S.: Matkustusoikeus pitää tarkistaa kuulemma erikseen selaimella netin avulla. Miksi ihmeessä?

J: Junan henkilökunta ei välttämättä tiedä, mistä tekstiviesti on tullut. Monenlaista yrittäjää liikkuu. Ihan tekstiviestillä ei kaikkia turvallisuusasioita täytetä. Tuollaiset vanhat mummot ovat juuri niitä pahimpia uuden ja hienon tekniikan hyväksikäyttäjiä.

T.S.: Tuo kuulostaa kyllä uskottavalta. Itsekin olen pitkän koulutuksen jälkeen saanut vanhan Äitimuorini melkein oppimaan sähköpostiin vastaamisen. Mihinkähän hän vielä ehtiikään. 

Työelämä kovenee entisestään

Ajelin aamupimeällä työmaata kohden ja kurvasin erään huoltsikan kautta.
Sisälle mennessäni vilkaisin ovessa olevaa lappua, missä ilmoitettiin narikan sulkeutuvan tavallista aikaisemmin. Jokin siinä lapussa tuntui oudolta, mutta ajattelin lukihäröni jälleen iskeneen perinteisen alakoukkunsa vyön alle.

Ulos tullessani oli kuitenkin pakko vilkaista kyseistä ilmoitusta uudelleen.


Huhhuh! Ei ole työntekijän osa mitenkään kadehdittava.
Se kyllä onneksi jäi epäselväksi, että suljetaanko onnettomasti sairastunut duunari jonnekin, vai katkaistaanko häneltä peräti virrat.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Sairas vääns

Edellinen söpinä liikkui kovasti negatiivisissa, vaikkakin todellisissa tunnelmissa. Laitetaanpa tähän lohdutukseksi eräs suosikeistani.

Katumuksesta

Saattohoitaja on listannut asioita, joita ihmiset katuvat kuolinvuoteella.
En ollut mitenkään yllättynyt, kun sijalla 2 oli toive siitä, ettei olisi tehnyt niin paljon töitä.

Nuorena, rahanahneena ja innokkaana tuli tehtyä valtavasti ylitöitä ja kaikki mahdolliset viikonloputkin päälle. Jossain kolmenkympin nurkilla ymmärsin toimintani järjettömyyden ja aloin muuttamaan tyyliä. Aluksi tein niin, että talvet väänsin julmasti hommia, ja kun merestä lähtivät jäät, häivyin minäkin mökille kesäksi kalaan.

Nyt on muutama vuosi mennyt normaalia kahdeksantuntista askarrellessa. Tänä kesänä sain nauttia kolmen kuukauden pakkolomasta ja kun mestari soitteli töihin, ehdotin, että josko vielä lokakuu olisi pakollista vapaata?

No, eihän se tietenkään sopinut. Mutta oli tässä minulla asiakin, nimittäin elävä kuollut esimerkki.
Olin ehtinyt parisen vuotta harrastaa tuota kesänlomaa, kun erään työkaverin kanssa tuli juttua systeemistäni.
Kerroin hänelle, etten tuskin koskaan pääse eläkkeelle, niin pidänkin ne eläkkeet etukäteen muutama kuukausi vuodessa.

Kaveri oli sellainen "vanha kalmo", noin viisikymppinen. Hänkin alkoi tosissaan miettimään, että onko todellakaan järkevää vääntää vuodet ympäriinsä. Pitäisköhän siirtyä itsekin tuollaiseen "etukäteiseläkeisen" moodiin?

Hän ei koskaan ehtinyt miettimistä pidemmälle, kun jutusteluamme seuraavana viikkona sai työmatkalla autoa ajaessaan sellaisen sairaskohtauksen, että henki pakeni ruumiista.

Mutta minulle tuo tapaus synnytti sanonnan, millä kieltäydyn ylitöistä.

- Kukaan ei tule sinua kuolinvuoteellesi kiittämään, että olipa mahtavaa, kun silloinkin teit pitkän päivän!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kolmekymppisen laulu

Meikäläiselle iski nostalginen fiilis ja kuuntelin Sliippareiden Mopott Shown vuodelta 1979. 
Muistan kyllä, kun noita aikoinaan kuuntelin ja suuret tietäjät ilmoittivat, etteivät nuo jätkät tuolla tyylillä pitkään jatka. Minä vaan pidän noista jutuista vieläkin, mutta enpä ole koskaan oraakkeleita uskonutkaan, vaan ollut uljaasti väärässä.

Mistä koko söpinä sai alkunsa oli se, että nykyään on niin muodikasta jäädä eläkkeelle nuorena. Yleensä mielenterveydellisistä syistä, kun kerran ollaan trendikkäästi masentuneita. Aikaisemmin selkä oli suosittu aihe, kun siitäkin on tietyissä tapauksissa vaikea saada selkoa, että onko se pipi vai ei.

Tässä on erinomaisia vihjeitä kaikille nuorille eläkeläiskokelaille, opetelkaa ulkoa.


Kun kerran aloitin, niin jatketaan kyseisen albumin helmillä.


American style in the jail.


Lapset, pitäkää varanne!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Zöppödöy XI

Törmäilin uutisotsikoihin ja luin seuraavaa:

- Viranomaiset liian usein luonnevikaisia.

Ilmeisesti tuli taas luettua otsikosta sellaista, mikä vastaa lähinnä omaa näkemystä. Oikeasti siinä lukikin viranomaiset liian usein luonnevikaisen vietävissä.

Tästä pääsemmekin sujuvasti räjähdeaineuutisiin.
Povipommi on nimittäin pidellyt shokeeraavaa yllätystä pikkuhousuissaan.
Ensimmäiseksi tuosta shokeeraavasta ylläristä mieleeni tuli tietenkin polkumiina.
Kyseiseen miinaanhan ovat lukemattomat miehet tässä maassa astuneet ja maksaneet kalliisti.

Mutta nätti täti olikin vain porkkana, ja seuraavaksi hän kaivaakin kylmästi kivekset kalsareistaan.


keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Papereissa on eroa

Ring ring! Puhelin soi, vain kaupparatsu soittaa voi noin.

- Lihava Setä.

- No täältä hesarista soittelen ja minulla olisi aivan mahtava tarjous juuri sinulle!

- Kiitos vaan, mutta käytän Emboa.

- Öh, tuota, hmm. Siis Minä puhuin siitä sanomalehdestä...

- Juu, tiedän, mutta kun Embossa tavara on paperissa vasta käytön jälkeen.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Korkkaamisesta

Tuosta Dr. Pepper mainoksesta tuli mieleeni vanha Lahtelaisen esitys.
Onkohan meikäläinen jo ihan kalkkis vai miksiköhän nuo vanhemmat mainokset ovat sellaisia, jotka jäävät mieleen.
Muut korkkaustavat ovat jo hallussa pitkän treenaamisen ansiosta, mutta kun minulla on herkät korvat...

maanantai 10. lokakuuta 2011

Dr. Pepper

Tasa-arvoa hirmuisesti lakoonlyövä limonaadium on tullut markkinoille.
En löytänyt tuota mainosta mistään, kun en osannut.

Meikäläinen on aina tykännyt Pepperistä ja sitä tulee ostettua aina silloin tällöin. Mutta tuo vanha mainos on niin onnistunut, että sen muistan vieläkin.

Pienen yhtiön suuret teot

Törmäsin tuollaiseen uutiseen, missä pieni öljy-yhtiö Neste aloitti jonkunsortin kampanjan siellä feispuukissa.
Tästä taas tuli mieleeni hämmästyttävä kykyni suututtaa ihmisiä mielestäni oikeilla, mutta väärässä paikassa oikeaan aikaan ilmaistuilla mielipiteillä.

Seuraava tapaus sattui Porvoon jalostamolla.
Olimme jalostamon turvakurssin tauolla aulatiloissa ja lueskelimme kaverin kanssa seinällä olevia Nesteen mainoksia.
Eräässä reklaamissa mainostettiin rehvakkaasti seuraavaa:
- Pieni öljy-yhtiö, suuria ympäristötekoja.

Samoihin aikoihin oli Naantalissa tapahtunut pienoinen pihinä.

Siinä sitten nenä kiinni mainoksessa sanoin kaverille naureskellen kovaan ääneen seuraavaa:
- Toivottavasti eivät nyt paljon Naantalin ympäristötekoa suurenpaa ainakaan vähään aikaan saa aikaiseksi!

Koska kaveri oli mykkä kuin laihialainen kauppias tinkaajan edessä, irroitin nokkani julisteesta ja vilkaisin taakseni.

Siinähän seisoskeli kymmenkunta Nesteen "isoa herraa".
Tilanne kesti muutaman sekunnin. Minä irvistelin kuin kuivattu ketun kallo ja herrat katsoivat minua hyvin hitaasti, kääntyivät kantapäidensä varassa ympäri ja häipyivät.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Ylläällä

Siirtävät tuossa voimalinjaa siten, että purkavat vanhat tolpat pois ja pystyttävät viereen uudet. Jotenkin vaan aloin katselemaan tuota, että miten äijät oikein hommaansa tekevätkään tolppaa kasatessaan.


Näissä kuvissa miehet pulttailevat kraanan nokassa roikkuvaa tolppalohkoa paikalleen. Enhän tuota nyt ensin miksikään katsonut, kun olen joskus itsekin ollut korkean tason hommissa.
Mutta lähemmäs mentyäni huomasin, että minkä päällä tyypit seisovatkaan.

Pelkästään tolppaan kiipustaminen noita palkissa roikkuvia tikkaita pitkin on raskasta, mutta kun ukkelit seisovat vielä tappien päällä, niin se vasta onkin raskasta vaikkei olisi kovasti ylipainoinenkaan.
Ken ei usko, voi kokeilla vaikka ihan vaan kymmenen sentin korkeudessa tuota temppua. Lisämetrit tuovat lisäjännitystä.


Aijuu. Kuvat tietysti suurenevat klikkaamalla.

torstai 6. lokakuuta 2011

Kun muna vei miestä

Meikäläisellä on tunnetusti sellaiset denniskyynärpäät, että tavarat vaan välillä putoilevat näpeistä, ja siitähän tämäkin tapahtuma sai alkunsa.
Oikeastaan kysymys on ajan kulumisen tunteesta.
Miksi vuosi on lapselle pitkä, mutta aikuisella se hujahtaa ohi niin, ettei mitään suunniteltua saatukaan tehtyä?

Luin joku aika sitten erään tutkimuksen tuloksia, että ajan kulumisen tunne riippuu elinvuosien määrästä. Viisivuotiaasta vuosi on pirun pitkä aika, koska hän vertaa sitä omaan elämänkokemukseensa. Vanhemmalla kääkällä sama juttu, paitsi että se vuosi on pirun lyhyt aika.

No tuostahan nyt ei tullut mitään selvää, mutta ei hätää, olen ratkaissut kyseisen arvoituksen!
Syynä on yksinkertaisesti hitaus.

Suoritin nimittäin kananmunaa vaativaa kokkausoperaatiota mielestäni hyvällä menestyksellä, kunnes käteni päätti irroittaa otteensa munasta.
Tästä alkaen näin kaiken kuin hidastetussa elokuvassa. Muna pysyi paikallaan ilmassa vaikka kuinka kauan, kun se lopulta alkoi äärimmäisen hitaasti putoamaan, ehdin kauhoa mahdollista koppia ainakin seitsemän tai kahdeksan kertaa (omasta mielestäni), ennen kuin se osui lattiaan.