lauantai 21. tammikuuta 2012

Rallikansa vaeltaa

Männä viikonloppuna oli niin hieno tilaisuus, että Ukirallin eräs EK ajettiin mökkitiellämme, eikä torpasta tarvinnut kävellä kuin kolmisensataa metriä, niin jo olikin pelipaikoilla.

Tuo ralli oli myös historic-sarjan kilpailu.
Koska meitä vanhoja kalmoja oli paikalla kohtuullinen parvi, niin saimme ihailla monenlaisia pelejä, joita emme uskoneet edes enää kilvissä olevankaan, tai yleensäkään olemassa.
Paikalla ollut nuoriso-osasto pyöritteli ihmetellen päitään, ja kyseli, että oletteko ihan oikeasti joskus ajelleetkin tuollaisilla?

Meikäläiset pysyttelivät kiltisti töpinän läheisyydessä, emmekä lähteneet vaeltamaan reittiä eteenpäin. Mutta menipä tuosta ohitse sellainen vaellusporukkakin.
Ovat kai vieläkin hengissä, koska tuolla tuurilla ei luultavasti voi muuta käydäkään.

Tulipas tuosta viideosta huonolaatuinen. Ei se noin heikko ollut lähetettäessä. Toivottavasti tapahtumat kuitenkin selviävät.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Piikki lihassa

Työkaveri jutteli tänään duunissa, että hänellä on joku metallipiikki mennyt paidan sisään, eikä hän millään löydä sitä, vaikka on parikin kertaa käynyt ottamassa kyseisen vaatekappaleen pois päältään ja pudistellut sitä antaumuksella.

Minä sitten ehdotin, jotta oliskohan tuo piikki sitten nahassa kiinni, kun ei paidasta kerran lähde.

- Niin, voihan se noinkin muuten olla. Mutta kun se pahuksen tikku on selkäpuolella, niin pitää odottaa, että pääsee kotiin. Mamma voi sitten katsoa, että löytyykö sieltä mitään.

Koska olen komennuksilla ollessani myös saunonut hänen kanssaan, niin tiesin hänellä olevan selässään enemmän karvoja kuin minulla päälaella ja korvanpäällisillä yhteensä.

- Tuota... Miten ajattelit vaimosi löytävän sen piikin? Magneetillako? Uskoakseni näköhavainnot ovat tuossa tilanteessa melkoisen epäluotettavia.

Kerroinpa kaverille isosetävainaani umpisuolen leikkuusta.

Hänkin oli melkoisen karvainen ihminen, paitsi tukkalaitteen osalta.
Eräänä päivänä häneltä leikattiin tuo kyseinen umpisuoli, ja minä nappulana ihmettelin kun hän raportoi tapahtumista.

- Noo, eihän se leikkaus mitään ollut, mutta tikkien poisto se sitten olikin äärimmäisen tuskallista.

Faijahan siinä hämmästeli, etteihän tikkien poisto nyt mitenkään ihmeellistä ole. On häneltäkin niitä nypitty, eikä yhtään sattunut.

- Niin, ei varmaan sattunutkaan, mutta kun ne keritsivät vatsakarvani ennen leikkausta. Ja kun minulla ehtivät nuo kyseiset karvat kasvamaan juuri saman mittaisiksi, kun ne pirun ompeleetkin ovat.
Eihän se hoitsu pystynyt erottamaan lankaa ja karvaa toisistaan.

Kuva suurenee klikkaamalla.

torstai 19. tammikuuta 2012

Teknik

Tuon korvanhuuhteluoperaation jälkeen lähdinkin kuulontutkimukseen.
Muistin hienosti hoitsun ohjeiden mukaan ilmoittaa kuuloketädille, että oikeaa korvaa on sitten äsken ruiskuteltu.

Eipä siinä mitään, meikäläinen koppihoitoon ja luurit planeettaan.
Täti antoi vielä tarkat ohjeet, että painahan nappia, kun kuulet piipin.
Näinhän minä sitten ohjeiden mukaan toiminkin, ja oikean korvan testaus menikin ihan kohtuullisesti. Kuulin muutaman piippauksenkin.

Sitten tulikin pitkä hiljaisuus. Koska kopissani oli ikkuna mistä näin luurimamman, huomasin hänen virittelevän sellaisen handsfreejutskan kuuppaansa ja seuraavaksi kuulinkin hänen sanansa:

- Etkös kuullut vasemmalta puolelta ääniä?

- En sitten mitään.

Seuraavaksi mummeli singahti tuulispäänä kopin ovelle kysyen melko kiukkuisesti, että sultahan huuhdeltiin se korva?

- Juu, niin huuhdeltiin, mutta se oli tuo oikea, minkä jo testasitkin.

- Minäpä testaan näitä kuulokkeita.

Niin hän häipyi luureineen pöytänsä ääreen ja alkoi testailemaan. Kuuluihan sieltä ääniä, koska kuulin ne koppiini asti. Ilmoitin hänelle asian, mutta eipä siitä mitään apua ollut.

Meikäläinen komennettiin ulos kopperosta, ja seuraavaksi täti otti ääniraudan esiin. Kopautettuaan instrumenttiin sopivasti värähtelyjä, hän siirteli sitä korvani vierestä milloin otsaan, milloin takaraivoon ja kyseli miten kuuluu.

- Hyvin kuuluu.

Melkoisen hämillään hän komensi meikäläisen takaisin lokerooni ja aloitti testin uudelleen.
Nyt kuuluivat piipitkin.

Vettä korvassa

Kävinpä tänään määräaikaistarkastuksessa ja aloitin touhun terveydenhoitajan vastaanotolta.

Täti siinä sitten kyseli kaikenlaisia elämäntavoistani, ja kun en osaa oikein valehdellakaan, niin vastailin totuudenmukaisesti.
Mikähän kumma siinäkin on, että omasta mielestä kaikki on hienosti hoidossa, mutta kun vastaa kysymyksiin ruokavaliosta, liikunnasta ja sihijuomaosastosta, tulee vaivautunut olo.

Tässähän alkaa tuota nykyistä uutisvuota, suvaitsevaistoa ja politiikkaakin ymmärtämään paremmin, kun epämiellyttävän totuuden lausuminen ääneen ei tuntunut mitenkään mukavalta.

Löipä täti meikäläisen vielä puntarillekin, mikä antoi tulokseksi "hui kauhistus". Vyötärönympärystäkin mittaili ja hienosti saavutettiin alle viiden metrin tulos.

Seuraavaksi pitikin lähteä kuulontarkastukseen, mutta hoitsupa ilmoitti vilkaisevansa korvani ennen tuota koitosta. Näin hän myös teki.

- No toi vasen korva onkin kunnossa, mutta oikea on muuten ihan ummessa. Kuuletkos sillä yleensä mitään?

- Juu, hyvin kuuluu.

- Minäpä huuhtelenkin tuon samantien.

Niin hän myös teki. En olekaan koskaan ennen mokomaan operaatioon osallistunut ja tunne oli aika velmu, kun pruutalla painetaan vettä korvaan.

- Oho! Tuohan lähtikin helpolla! Harvoin nuo irtoavat ensimmäisellä yrityksellä, vaan pitää joskus useitakin kertoja suihkutella.

- No, ei mulla yleensäkään mikään pitkiä aikoja päässä pysy, mutta kaikeksi onneksi vasen korva on ihan kuiva.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Varttitonnari

Tuosta lihomisesta tulikin mieleeni, että joskus aikoinaan hoikkana poikana, telakalla töissä ollessani, ilmoitin suureen ääneen ottavani erään ryhävalaan vartalolla varustetun työkaverini esikuvakseni.

Sitten ei enää tarvitse tunkea minnekään ahtaisiin paikkoihin hommiin, kun ei kerran mahdu.

Toiveiden kanssa kannattaa olla tunnetusti varovainen.

Lainaanpa tähän törkeästi piratiseeraamalla eli tässä tapauksessa kameroimalla mielestäni erittäin mainion luvun Valtteri Suomalaisen kirjasta "Kuolet vain kahdesti".

Kuvat suurenevat klikkaamalla.




Vuosipäivä

Kappas, tänään onkin tullut vuosi täyteen suitsuttelun heivaamisesta, enkä meinannut huomatakaan.
Muut sen ovatkin sitten huomanneet, kun kiloja on tullut kymmenisen lisää, eikä vauhti ainakaan vielä osoita mitään hiipumisen merkkejä.

Tuosta edellisestä söpinästä tulikin mieleeni, että nuorukainen on nyt viikon päivät harjoitellut ja muutaman kerran tullut hakemaan meikäläisen paikalle kysyen, että mitäs nyt tehdään kun kävi näin?
Kyllähän minä muistin juuri sillä hetkellä kun SE tapahtui, että tuostakin varoitit, mutta kun...

Naispuolinen työkaverimmekin oikein esitteli itsensä pojulle.

- Niin, ollaanhan tässä oltu jo viikko samalla työmaalla, mutta jos en ole aikaisemmin huomannut esittäytyä, niin nimeni on  ***, ettei sinun tarvitse jutella muille pelkästään siitä kaameasta noita-akasta.

Tuohon oli pakko lisätä, että nyt voit sitten jutella siitä hirmuisesta noita-akasta nimeltään ***.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Tulevaisuudennäkymä

Tänään sattui töissä niin erikoinen tilanne, että "palvelukseen" astui amiksen käynyt ja hiljakkoin intistä päässyt nuorukainen.
Hitsariksi poikaa pitäisi kuulemma opettaa, mikä on tietysti hyvä juttu, koska nuoria ei näissä karkeloissa juurikaan näy.

Aamupäivän ajaksi hänet laitettiin minun seuralaisekseni katselemaan, että mitähän ihmettä oikein olen tekevinäni.

Luonnollisesti kerroin hänelle miksi teen jotain niin kuin teen, koska yksinkertainenkin asia pitää sisällään monta kantapään kautta opittua juttua, mistä tietenkin yrittää toista säästää.
Eipä se siltikään onnistu, koska vasta itse mokaamalla tietää parhaiten, ettei ainakaan noin (kokemusta on roppakaupalla).

Tulipa siihen työkaverikin paikalle ja sanoi:

- Jaa, sinä se täällä opetat nuorta miestä hitsailemaan.

- No, enpä oikeastaan noinkaan voi sanoa. Ennemminkin olen tässä hyvänä huonona esimerkkinä, millaiseksi tulee, kun on parikymmentä vuotta leiponut rautaa.
Toimin vähän niinkuin sellaisena tupakkiaskin pelottelukuvana.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kotirauhaa

Pekka on mennyt suututtamaan eläinaktivistit, kun on kuulemma verrannut heitä uusnatseihin. 
Nyt hänen pitäisi pyytää rikollisten aktivistien mielestä hirmuisesti katuvana anteeksi.

- Oikeutta eläimille -yhdistyksen mielestä tällaista vertailua ei voi tehdä, koska "tekoa ei voida irrottaa sen tarkoituksesta". 

No, tuollaista ei suomessa ole koskaan ennen tehtykään, mitä nyt joitain tuomioita jaeltu.

Se, mitä minä tuossa haastattelussa ihmettelin, oli Haaviston näkemys kahdesta erilaisesta kotirauhasta.

- Haavisto oli sanonut Huittisissa vieraillessaan, että hän suhtautuu kotirauhan vuoksi kielteisesti naamioituneina tehtyihin iskuihin.

Onko kotirauhan piiriin tunkeutuminen ilman naamiointia jotenkin hyväksyttävämpää?
Salakuvaukseen hän otti sentään kielteisen kannan, mutta ilmeisesti loukkaantuneet aktiivit eivät ole tuota huomanneet, kun siitä ei ole anteeksipyyntövaatimuksia tullut.

Haastattelu löytyy tuolta.

torstai 5. tammikuuta 2012

Kun kakkonen on ykkönen

Presidenttipelissä tapahtuu kummia.
Haavisto sai vaaleihin numerokseen kakkosen, nyt hän on myös kyselyissä kakkosena.

Jostain syystä en ole yllättynyt.