Patruunan päiväuni

Heipähei taas pitkän tauon jälkeen. Oikeastaan piti pitää tästä blogijutusta sellainen pieni tauko, mutta jopas tätä vaan tulikin. En ole yli vuoteen mitään kirjoittanut tänne, mutta tulipa mieleeni tällainen tarinantynkä.

Toivottavasti joku jaksaa lukeakin. Inspis tuli ihan omista duuneista...

Einari avasi silmänsä. Päässä jyskytti armottomasti ja maisemat avautuivat kovasti sumuisina. Muistikuvat olivat melkoisen hämäriä. Missähän sitä ollaan ja miten tähän on jouduttu?

Palataanpa hieman ajassa taaksepäin, niin saamme mahdollisesti hieman selvyyttä asiaan.

Tympäisevän työpäivän jälkeen Einari raahusti ulos suolakaivoksesta, kuten hän työpaikkaansa leikkisästi kutsui. Onneksi ei juurikaan tarvinnut puhua kenenkään kanssa, kun suomenkieli oli korvautunut itäisemmillä murteilla. Mustan mielen kera sankarimme raahusti matkan varrella sijaitsevaan kuppilaan tarkoituksenaan juoda muutama olut, tai hatullinen, kuten normaalisti kävi.

Pimeimmässä nurkassa yhtä pimeine mietteineen Einari istui ties monennenko olusensa kanssa.

Pöydän viereen asteli ventovieras tyyppi ja kyseli, sopisiko istua.

Samapahan tuokin, ajatteli Einari.

• No, istu pois vaan.
• Kiitoksia. Näyttäisi olevan synkkiä mietteitä?
• Ainahan noita, niistä valoisista onkin jo aikaa.
• Minulla voisi olla sinulle sopiva lääke.
• Kyllä tämä kalja ihan riittää lääkkeeksi, ettei tässä enää mitään vahvempia aineita tarvita.
• Heh, en nyt olekaan huumeita kauppaamassa, vaan toiveita.
• Niinpäniin. Sekopää kuitenkin. Voitkin sitten häipyä.
• Kuuntelisit edes. Minä tarjoan toiveita, jotka myös toteutuvat.
• No just! Ja seuraavaksi sitten tarvitset rahaa, eikös niin? Tämä on jo nähty, jotta ei kiitos vaan.
• Toteutan toiveesi, enkä vaadi rahaa. Miltäs kuulostaa?
• Mikä vitsi tämä sitten muka on? En ainakaan kaljaa tarjoa. Mitäs olet vailla?
• No, tarvitsenhan minäkin toteutetusta toiveesta nimellisen maksun, nimittäin sielusi.
• Häh! Jopas olet melkoinen pelle! Olekkos olevinasi joku piru vai, hehee?!
• Sellaisellakin nimellä minä kuljen, kuten monella muullakin. Tehdäänkö bisneksiä?

Tämä alkoi jo naurattaa Einaria. Pitkästä aikaa jotakin huvittavaa lisäkettä tähän harmauteen. Mitähän tuolle tyypille esittäisi? Jotain sellaista kuitenkin, ettei tuloksen tarvitse näkyä heti. Muuten se joutuisi selittelemään liikaa, eikä tuollaista viitsisi kiusata, kun selvästi elelee harhoissaan.

• No Perkele, sori, tehdään vaan diili. Saat sieluni jos minä herään aamulla sellaiseen tilanteeseen, että suomalainen duunari on arvossapidetty olento, eikä mikään pakollinen, kallis paha, niinkuin nykyisin. Jotta suomalaisesta duunarista suorastaan tapeltaisiin.
• Eipä mitään, tuokin nimi on käytössä, pidetäänkö sopimusta selvänä?
• Pidetään vaan. Muistutan kuitenkin, etten usko mihinkään sielujuttuihin.
• Tuo ei haittaa ollenkaan. Aamulla heräät arvostettuna duunarina, kuten sovittiin. Nähdään kiirastulessa! Moro!

Einari istui tyhjässä pöydässä epäillen itseään. Olikohan tuokin taas niitä känniharhoja? No, aivan sama, johan tässä onkin aika valua kotiin...

Tästä pääsemmekin tarinan alkuun. On vuosi 1944, paikkana suolakaivos nro.13 kaukana Siperian perukoilla. Andrei ja Ivan käyvät kiivasta keskustelua.

• Minä tarvitsen ehdottomasti sen finskin. Kukaan ei louhi suolaa niinkuin se.
• Ei tule kuuloonkaan! Minä olen varannut sen jo hyvissä ajoin. Otat vaan sakuja taikka muita.
• Älä yritäkään fuskata! Tsuhna on meikäläisen köörissä ja sillä selvä!

Tässä kohdin seuraa väkivaltainen yhteenotto, missä vaihdellaan avokämmeniä sekä nyrkkiin puristettuja käsiä runsain mitoin. Jokunen nahkasaappaan verhoama potkukin vaihdetaan, ennen kuin tulos selviää.

Andrei lähtee hakemaan arvokasta duunariaan.

Einarin tajuntaan hivuttautuu vieraskielistä, mutta niin tutunkuuloista huutoa. Ennen kuin hän ehtii ymmärtämään huudon sisältöä, tömähtää takamuksiin jämerän saappaan potku, minkä sanoman hän kuitenkin ymmärtää helposti. Samaa saappaan sanomaa kehotusta toistetaan runsain mitoin matkalla jonnekin.

Sinne jonnekin päädytään nopeastikin ja nähtyään määränpään huomaa Einari olevansa suolakaivoksessa.

• Saatana soikoon!

Karjaisee Einari palkeiden täydeltä.

Iltainen seuralainen seisoo epäonnisen sankarimme vieressä.

• Kutsuitko ystäväiseni?
• No tottavie kutsuin! Mikä helvetin juttu oikein on meneillään, laitoitkos lasiini kuitenkin jotain myrkkyä?
• Enhän toki. Loin vain toivomasi olosuhteet. Sinua arvostetaan, ei pidetä kalliina, pakollisena pahana ja sinusta suorastaan tapellaan.