Paula täti tuntuu uskovan hömppään, että nolla työtapaturmaa on ihan mahdollisesti saavutettavissa.
Lihava Setä tietää, että nolla työtapaturmaa on täyttä utopiaa.
- Nolla tapaturmaa -foorumin perusviestinä on, että kaikki tapaturmat ovat ehkäistävissä.
Toki. Kaikkihan ovat ehkäistävissä, kunhan pysyttelee poissa työmaalta.
Mutta kun meikäläiselle on sattunut reilun parinkymmenen vuoden aikana viisi tapaturmaa, mistä itse olen aiheuttanut yli puolet (60%). Pari kertaa olen vetänyt käteen (rälläkällä), ja kerran lyönyt sormeni väärään paikkaan. Yhdessäkään tapauksessa ei tarvittu sairaslomia. Ne kaksi muuta tapausta ovat sellaisia, että minut on meinattu muiden toimesta tappaa, mutta tuuri (tai Jumala) on pelastanut.
Lähinnä tuosta nollajutusta tulee mieleeni se, että mikä työnteossa oikeastaan on vaarallista?
Oikea vastaus on rutiini. Mitä enemmän teet jotain, sitä enemmän rutiini valtaa alaa.
- Otetaanpa vaikka kohteeksi tv:n kaukosäädin.
Koska lähes kaikki käyttävät kyseistä vehjettä, niin myös tiedätte, että käytöstä tulee rutiinia. Pystytte vaikka pimeässä valitsemaan haluamanne kanavat, tai tekemään muita yhtä hienoja temppuja koneellanne. Mitä kauemmin käytätte kakeanne, sitä suurempi rutiini teille siihen tulee.
Kaukosäätimen käytössä työtapaturma ei sentään normaalisti johda sairaslomaan (ellei satu olemaan kiukkuista puolisoa), vaan yleensä pahimmillaankin väärälle kanavalle joutumisen, mutta jonkun fyysisesti vaarallisemman koneen kanssa näin käy helpostikin.
Jos vielä jaksatte ylipitkää söpinääni lukea, niin laitanpa jatkoksi seuraavan hienon huomion ja sen perään tositapauksen.
- Keskeisimpinä hyviä tuloksia mahdollistavina tekijöinä foorumin jäsenyrityksissä on mainittu ylemmän johdon toiminta turvallisuusasioissa, työturvallisuuskoulutus, turvallisuustarkastukset, sattuneiden tapaturmien sekä vaara- ja läheltä piti -tilanteiden tutkinta sekä vähäistenkin tapaturmien ilmoittaminen.
Eikös kuulostanutkin hienolta? Niin minustakin.
Olimme pienen öljy-yhtiön remontissa, ja meillä oli projektipäällikkönä nuori, yli-innokas poju.
Sattuipa sitten niin ikävästi, että työkaveri onnistui pahassa paikassa saamaan jalkaansa vekin. Pitihän siinä sitten lääkärissäkin käydä ja tikkikin taidettiin klabiin laittaa. Eihän tuo sentään sairaslomaa vaatinut, vaan seuraavana aamuna kaveri oli pirteänä työmaalla.
No, arvaako kukaan pojun kommenttia? Se meni jotenkin näin:
- Voi Saatana sentään, nyt minä joudun tuonne pääkallopaikalle kuulusteltavaksi ja tästä tulee vaikka minkälainen raportti! Koittakaa nyt olla siellä työmaalla telomatta itseänne, kun näistä tulee aina niin pirunmoinen paperisota ja minä joudun siihen liemeen.