Mittari

Tällainen kuvitteellinen tilanne olisi saattanut olla viime työterveystarkastuksessa hyvinkin mahdollinen, jos niillä olisi ollut tuollainen työkalu.

- Jaaha, sitä on taas juopoteltu, mässäilty, laiskoteltu, himoittu lähimmäisen eväitä ja oltu vihaisiakin. Ei kuule hyvältä näytä.

Onneksi noita ei vielä ole kovinkaan laajassa käytössä.

Muista suojaus

Lapsoset, muistakaa aina skeittaillessanne käyttää kypärää.

Aloita kohdasta 13 minuuttia.

Juu, niinku sillee

Lyyli-tädin kirous

Kalevin päivä alkoi aivan normaalisti. Herätys, kahvit ja päivän lehti. Näin hän oli toiminut vuosien ajan, eikä tämäkään aamu muodostanut poikkeusta. Tai ei ainakaan olisi pitänyt muodostaa.

Töihin kiiruhtaessaan hän kyllä mietti kovasti, että jotakin tähdellistä oli tullut unohdettua, mutta mitä?

No voi helvata! Lyyli-tädin synttärit unohtuivat jälleen kerran, kun oli kaikkea työkiirettä ynnä muuta.

Lukijamme nyt tietenkin kuvittelee, ettei yksillä unohtuneilla synttäreillä ole mitään kovinkaan suurta merkitystä, mutta tässä luulossaan tulee erehtyneeksi kohtalokkaasti, hän ei nimittäin tunne Lyyli-tätiä.

Lyyli-täti on erittäin tarkka siitä, että hänen merkkipäivänsä muistetaan. Unohtaneita rangaistaan aina ankaralla kädellä. Ja ei, kuten tietysti lukijallemme ensimmäisenä tulee mieleen, hän ei poista unhokkaita testamentistaan, vaan rankaisee huomattavasti ankarammalla kädellä. Nimittäin kirouksilla.

Nämä Lyylin kiroukset naurattivat aikanaan Kaleviakin, silloin kun kohteena oli isäukkovainaa. Kumman tosissaan se paadre kyllä tädin jutut otti. Mutta äijän kuoltua Lyyli oli siirtynyt kylmästi alenevaan polveen, ja nyt oltiinkin itse kohteena. Alkoihan se faijan totisuus olemaan hyvinkin ymmärrettävää. Mutsistahan ei ollut kirotuksi, kun se saakeli muisti vuosi toisensa perään tuon pahuksen kantturan synttärit.

Kalevi muisteli ensimmäistä vuotta faijan kupsahtamisen jälkeen. Silloinkin hän oli autuaasti unohtanut tuon kirotun päivän, ja seuraavana aamuna oli puhelimeen tullut viesti, missä oli vain yksi sana: ruoka.

Eipä tuotakaan tullut mitenkään ajatelleeksi, ennen kuin ruokatunnin aikana käytiin paikallisessa buffetissa. Lautaselle tuli mätettyä perusmallinen, melkoisenhuimankokoinen annos. Ja eikun pöytään... Mutta pöydässä ne yllärit sitten alkoivatkin.

Ensimmäisen haarukallisen pihviä ja soosia Kalevi tökkäsi naapuripenkillä istuvan Irmelin otsaan. Naapuri luonnollisesti suoritti sopraanomaisen pillastumisen ja sankarimme yritti epätoivoisesti selitellä tilannetta hermovialla. Irmeli rauhoittuikin, kovastikin epäileväisenä, mutta kuitenkin. 

Kastanjankokoisten hikikarpaloiden helmeillessä otsalla Kalevi haarukoi seuraavan suullisen työkaluunsa, ja työnsi sen ilmeenkään värähtämättä toisella puolella istuvan toimitusjohtajan taskuun. Luonnollisesti toimitusjohtajakin sai Irmelin tavoin pienimuotoisen sätkyn, eikä Kalevilla ollut enää tarjota muuta selitystä, kuin Lyyli-tädin kirous.

Kukin meistä voi tykönään miettiä, uskoisiko tuollaista selitystä. Eipä ollut Kalevin pöytäseuruekaan kovastikaan vakuuttunut, vaikka päinvastaista toki yrittivätkin hyväntahtoisesti todistella.
Ainoata lukijaamme säästääksemme emme kerro iltaisesta yrityksestä mäkkärillä. Nälkäisenä päätti Kalevi tuon surkean päivän.

Niin, olipa se ensimmäinen kerta jo huima kokemus, mutta eipä ollut helppoa seuraavanakaan. Jälleen oli unohduksen harmaa viitta hivuttautunut Kalevin mielen ylle, ja jättänyt Lyyli-tädin kylmästi huomiotta. Muttei täti suinkaan unohtanut Kalevia. Seuraavana aamuna saapui ystävämme puhelimeen tuttu, synkeän lyhyt viesti: moottoriajoneuvo.

-No jopas.

Tuumaili sankarimme. Eipä paljoakaan haittaa moinen, eihän mulla ole autoakaan.
Niinpäs sitä luulisi, mutta linjuripysäkillä hiipi toki pienoinen epäilys päähenkilömme mieleen.

Lopultahan saapui se julkinen kulkinekin paikalle ja Kalevi asteli kyytiin, mutta samalla hetkellä auton moottori sammui.

- Ei oo todellista!

Ajatteli Kalevi. Testatakseen teoriaansa hän astahteli ulos kulkuvälineestä, jolloin taas kyseisen ropposen moottori kehräsi kuin sankarimme astmakohtauksen aikana. Pari kertaa hän ehti harjoittaa sisäänulosmanooveria, ennen kuin kuski hermostui, ja jätti ystävämme pysäkille.

Tulihan sitä vielä tilattua taksikin paikalle, yhtä suurella menestyksellä. Taksikuskilla ei tietenkään ollut lainkaan niin kova kiire kuin bussikuskilla, koska taksamittari raksutteli koko ajan innokkaasti, eikä ollut mistään kirouksesta tietääkseenkään.
Julkenipa kuski jopa ehdottaa Kaleville vakioasiakkuutta. Olisi hienoa laittaa taksimersu vaihtoon, ikää kolme vuotta ja kilometrejä todella vähän!

- Voi Lyyli sentään!

Ajatteli sankarimme nöyrästi. Ensi vuonna muistan taatusti synttärisi. Tätikulta.

Niinpäniin. Nyt ollaan jo siinä ensi vuodessa. Kalevilla on edessään tärkeä kokous, minkä tuloksesta riippuu kaikki, tai ainakin jotakin. Paikalle tulee isoja tappeja ynnä muita firman silmäätekeviä. Mutta onhan tässä kaikki asiat otettu huomioon ja hyvin ovat valmisteltujakin. Jotta eipä mitään hätää pitäisi olla...

Puhelin piippaili taskussa.
Sieltähän se tuli, nimittäin Lyyli-tädin viesti. On näemmä alkanut suorittamaan viestintää useammalla sanalla: Suolentoimintojen hallinta.

Veli Hirvi

Kävin kesällä jälleen itäkairassa kalassa ja törmäsin jokivarressa, keskellä ei mitään, tuollaiseen hirvenkalloon, minkä joku oli nostanut oksanhaaraan.
Mielestäni tuo oli aikasen hieno. Valitettavasti vaan vastarannalla, etten saanut parempaa kuvaa.

Patruunan päiväuni

Heipähei taas pitkän tauon jälkeen. Oikeastaan piti pitää tästä blogijutusta sellainen pieni tauko, mutta jopas tätä vaan tulikin. En ole yli vuoteen mitään kirjoittanut tänne, mutta tulipa mieleeni tällainen tarinantynkä.

Toivottavasti joku jaksaa lukeakin. Inspis tuli ihan omista duuneista...

Einari avasi silmänsä. Päässä jyskytti armottomasti ja maisemat avautuivat kovasti sumuisina. Muistikuvat olivat melkoisen hämäriä. Missähän sitä ollaan ja miten tähän on jouduttu?

Palataanpa hieman ajassa taaksepäin, niin saamme mahdollisesti hieman selvyyttä asiaan.

Tympäisevän työpäivän jälkeen Einari raahusti ulos suolakaivoksesta, kuten hän työpaikkaansa leikkisästi kutsui. Onneksi ei juurikaan tarvinnut puhua kenenkään kanssa, kun suomenkieli oli korvautunut itäisemmillä murteilla. Mustan mielen kera sankarimme raahusti matkan varrella sijaitsevaan kuppilaan tarkoituksenaan juoda muutama olut, tai hatullinen, kuten normaalisti kävi.

Pimeimmässä nurkassa yhtä pimeine mietteineen Einari istui ties monennenko olusensa kanssa.

Pöydän viereen asteli ventovieras tyyppi ja kyseli, sopisiko istua.

Samapahan tuokin, ajatteli Einari.

• No, istu pois vaan.
• Kiitoksia. Näyttäisi olevan synkkiä mietteitä?
• Ainahan noita, niistä valoisista onkin jo aikaa.
• Minulla voisi olla sinulle sopiva lääke.
• Kyllä tämä kalja ihan riittää lääkkeeksi, ettei tässä enää mitään vahvempia aineita tarvita.
• Heh, en nyt olekaan huumeita kauppaamassa, vaan toiveita.
• Niinpäniin. Sekopää kuitenkin. Voitkin sitten häipyä.
• Kuuntelisit edes. Minä tarjoan toiveita, jotka myös toteutuvat.
• No just! Ja seuraavaksi sitten tarvitset rahaa, eikös niin? Tämä on jo nähty, jotta ei kiitos vaan.
• Toteutan toiveesi, enkä vaadi rahaa. Miltäs kuulostaa?
• Mikä vitsi tämä sitten muka on? En ainakaan kaljaa tarjoa. Mitäs olet vailla?
• No, tarvitsenhan minäkin toteutetusta toiveesta nimellisen maksun, nimittäin sielusi.
• Häh! Jopas olet melkoinen pelle! Olekkos olevinasi joku piru vai, hehee?!
• Sellaisellakin nimellä minä kuljen, kuten monella muullakin. Tehdäänkö bisneksiä?

Tämä alkoi jo naurattaa Einaria. Pitkästä aikaa jotakin huvittavaa lisäkettä tähän harmauteen. Mitähän tuolle tyypille esittäisi? Jotain sellaista kuitenkin, ettei tuloksen tarvitse näkyä heti. Muuten se joutuisi selittelemään liikaa, eikä tuollaista viitsisi kiusata, kun selvästi elelee harhoissaan.

• No Perkele, sori, tehdään vaan diili. Saat sieluni jos minä herään aamulla sellaiseen tilanteeseen, että suomalainen duunari on arvossapidetty olento, eikä mikään pakollinen, kallis paha, niinkuin nykyisin. Jotta suomalaisesta duunarista suorastaan tapeltaisiin.
• Eipä mitään, tuokin nimi on käytössä, pidetäänkö sopimusta selvänä?
• Pidetään vaan. Muistutan kuitenkin, etten usko mihinkään sielujuttuihin.
• Tuo ei haittaa ollenkaan. Aamulla heräät arvostettuna duunarina, kuten sovittiin. Nähdään kiirastulessa! Moro!

Einari istui tyhjässä pöydässä epäillen itseään. Olikohan tuokin taas niitä känniharhoja? No, aivan sama, johan tässä onkin aika valua kotiin...

Tästä pääsemmekin tarinan alkuun. On vuosi 1944, paikkana suolakaivos nro.13 kaukana Siperian perukoilla. Andrei ja Ivan käyvät kiivasta keskustelua.

• Minä tarvitsen ehdottomasti sen finskin. Kukaan ei louhi suolaa niinkuin se.
• Ei tule kuuloonkaan! Minä olen varannut sen jo hyvissä ajoin. Otat vaan sakuja taikka muita.
• Älä yritäkään fuskata! Tsuhna on meikäläisen köörissä ja sillä selvä!

Tässä kohdin seuraa väkivaltainen yhteenotto, missä vaihdellaan avokämmeniä sekä nyrkkiin puristettuja käsiä runsain mitoin. Jokunen nahkasaappaan verhoama potkukin vaihdetaan, ennen kuin tulos selviää.

Andrei lähtee hakemaan arvokasta duunariaan.

Einarin tajuntaan hivuttautuu vieraskielistä, mutta niin tutunkuuloista huutoa. Ennen kuin hän ehtii ymmärtämään huudon sisältöä, tömähtää takamuksiin jämerän saappaan potku, minkä sanoman hän kuitenkin ymmärtää helposti. Samaa saappaan sanomaa kehotusta toistetaan runsain mitoin matkalla jonnekin.

Sinne jonnekin päädytään nopeastikin ja nähtyään määränpään huomaa Einari olevansa suolakaivoksessa.

• Saatana soikoon!

Karjaisee Einari palkeiden täydeltä.

Iltainen seuralainen seisoo epäonnisen sankarimme vieressä.

• Kutsuitko ystäväiseni?
• No tottavie kutsuin! Mikä helvetin juttu oikein on meneillään, laitoitkos lasiini kuitenkin jotain myrkkyä?
• Enhän toki. Loin vain toivomasi olosuhteet. Sinua arvostetaan, ei pidetä kalliina, pakollisena pahana ja sinusta suorastaan tapellaan.

Zum Teufel

Tulipa tuosta kenianmarskista mieleeni sellainen asia, että kun pääosan esittelijälle maksettu 800:n euron palkkio vastaa kuulemma 25:n donan palkkaa Suomessa, niin valtionhan kannattaisi ulkoistaa sinne koko mammuttimaisen byrokratiansa pyörittäminen.

Säästöt olisivat valtaisat ja laatu olisi vähintäinkin nykyisen tasoista.

Nyt tietysti jollekin tulee mieleen, ettei kenialainen virkamies voi tietää mitään siitä, miten Suomessa eletään ja mikä olisi kansalaisten parhaaksi.

Niin että siinäkään suhteessa mikään ei muuttuisi, paitsi hinta.

Voin tässä vielä paljastaa salatun tiedon sodan ajalta. Tämä historiallinen kuva on saatu ehdottoman luotettavasta lähteestä.

salainen kartta

Kirahvi

Meikäläiselle iski männä kesänä sellainen mieliteko, että pitäisi saada tuollainen bbq - grilli.
Ajattelin, että voisin ihan ostaakin mokoman, mutta ovat niin suolaisen hintaisia jotta moinen ajatus oli pakko hylätä välittömästi.

Eipä siinä auttanut kuin penkoa takapihan romuvarastoa, ja kyllähän sieltä monenlaista tarveainetta löytyikin.
Kun vielä planeettojen asennot ja muut olosuhteet osuivat kohdalleen, värkkäsimme vanhan Paadren kanssa oman näkemyksemme asiasta.

kirahvi

Härvelistä tuli niin kummallisen näköinen, että ristimme vehkeen kirahviksi.

Pakkohan tuota oli sitten testata välittömästi ja laitoimme kannuun kokeeksi sian etuselkää sekä lapaa.
Ensin olivat vuorokauden marinaadissa ja sitten savuille.

valmista

 

 

Köntit olivat kuutisen tuntia koneessa ja lopputulos oli vallan hyvää.

Highway

Olin Lapissa viikon päivät eräällä järvellä ja pidimme majaa mukavassa rantamökissä.
Saunavesikin oli juokseva ja tuli muoviputkea pitkin järvestä.
Tuo kyseinen putki kulki rantaan menevän polun vieressä ja huomasimme siinä mielenkiintoisen ilmiön.

Murkut olivat hoksanneet, että kun kulkee putkea pitkin, siinä on luultavasti helpompi dallailla kuin polulla.
Lisäksi isompien kulkijoiden jalkoihin tallautumisen vaara on olematon verrattuna polulla vaelteluun.

Väkisinkin mieleeni tuli ajatus, että jos noilla olisi pesässään muutamia suomalaisia poliitikko- ja virkamiesmuurahaisia, niin mitenkähän nopeasti ne saisivat pilattua tuon hienon systeemin.

Seikkailijan illallinen

Tulipa taas vietettyä reilut pari viikkoa Lapissa, mistä ajasta kymmenisen päivää meni ilman nettiä, puhelinta ynnä uutisia.
Elämä on silloin suunnattoman mukavaa, kun suurin miettimisen aihe on se, että koskahan mulla olisi seuraavaksi nälkä.

Hyttysiä oli erittäin runsaasti, ja varovaisen arvioni mukaan luovutin verta sen verran, että noin sata miljardia uutta elikkoa sai alkunsa.

verenimijä

Täyteen tankatun hyttysen kannattaisi häipyä mahdollisimman nopeasti ruokapöydästä, koska muuten voi seurata huonoja.
Kuten seuraava kuva osoittaakin.

ahneen loppu

Älä milloinkaan tule janoisen sedän ja hänen kaljansa väliin.

Reilu viikko meni Nuorttijoella ja kalastettua tuli kovasti, vaihtelevalla menestyksellä ja erittäin vaihtelevassa säässä.
Välillä oli kuuma, mutta toisinaan käytiin lähellä nollaa.
Toisinaan kalakin oli syönnillään, mutta välillä taas sai huispata tyhjää.

Kalastus on siitä kummaa touhua, että kun ei tärppää, niin ei tosiaankaan tärppää.
Silloin on sama, vaikka uittaisi perunaa syöttinä.
Sitten yhtäkkiä saattaa alkaa aivan valtava syönti, ja silloin taas tuntuu, että perunaankin ottaisi.

nuortin taimen

Meitä oli reissussa pari uljaalla reserviläisvartalolla varustettua herraa.
Muutamana iltana tein meille Seikkailijan illallisen.

seikkailijan illallinen

Resepti on äärimmäisen yksinkertainen.
Syöjää kohden annostus on seuraavanlainen:

- Paketti pekonia
- Kolme kananmunaa
- Runsaasti pekonirasvassa haudutettua hapankaalia

On ihan toimiva iltanen ja tuon päälle nukkuu makeasti.
Aamulla kyllä kämpässä saattaa leijailla lievähkö asevelihenki.

Posti kulkee

Törmäsinpä tuollaiseen artikkeliin.

- Posti hukkasi koekutsuja - pääsykokeista uusinta

Tästä tuli mieleeni eräs tapaus, kun sain puhelinlaskusta karhukirjeen.
Maksoin tunnollisesti laskun pois, mutta vähensin loppusummasta operaattorin vaatiman viiden euron muistutusmaksun.

Lähetin  sähköpostia, missä ilmoitin, että koska en ole milloinkaan saanut alkuperäistä laskuakaan, en sitä vitostakaan suvaitse maksaa.
Jos sen femmanne ehdottomasti haluatte, neuvotelkaa postin kanssa asiasta.

Vastauksena tuli, etteivät tietenkään febostansa niin välttämättä tarvitsekaan, jotta olkoon näin.

Tästä tapauksesta oli mennyt jo muutama viikko, kun satuin huomaamaan hattuhyllyllä kirjekuoren.

Siellähän se koskaan perille tulematon lasku luurasikin. Olin sen epähuomiossa kyseiseen paikkaan tyrkännyt ja koska olen hyvä unohtamaan asioita, sinne se oli jäänytkin.

Sen kuitenkin opin, että postin piikkiin menee helposti.

Lihavuuden hoitoa

Käytiin työkaverin kanssa ruokatunnilla lättybaarissa eineellä.
Autossa kuultiin radiosta ilmeisesti tätä artikkelia koskevaa jutustelua.

- Työryhmä painottaa, että lihavuutta voidaan hoitaa kodin lisäksi kouluissa, päiväkodeissa ja harrastusyhteisöissä.

Koska olemme molemmat komealla reserviläisvartalolla varustettuja uljaita uroita, totesimme, että mekin tässä menemme hieman hoitamaan lihavuuttamme. 

Telkät

Taas lähti yksi pesue maailmalle.
Tällä kerralla telkänpojat.

Poikasia oli 18 ja pönttöön jäi vielä pari suutariksi jäänyttä munaa, jotta on siinä ollut mammalla hautomista.

Fetissiä

Törmäsin netissä harhaillessani tällaiseen artikkeliin.

- Kenkiä pidetään usein kiihottavina

Tuosta tuli mieleeni eräs vuosien takainen huvittava tapaus.

Olimme jätkien kanssa radalla, vettä satoi ja maa oli märkä. Siinä tyypit alkoivat sitten kilpaa kehumaan ihmeellisten kalvokenkiensä toinen toistaan uskomattomammilla ominaisuuksilla.
Aikani leuhkimista kuunneltuani ilmoitin minäkin oman vanhanaikaisen näkemykseni:

- Mää tykkää vaa kumist ja nahast.

Kundien päät kääntyivät kuin naruilla vedettyinä ja huomasin erheeni.
Yritin vielä selittää, että tarkoitin tietenkin kenkiä omassa jalassa pidettyinä, mutta ilmeistänsä luin kuulevani tästä vielä.

Ja kuultu on.

Hyökkäys on paras puolustus

Tulipa tässä mieleeni eräs vuosia sitten Rauman telakalla tapahtunut juttu.
Telakalle oli tullut uusi, innokas turvallisuusvastaava ja hän oli kuuluisa siitä, että lähetteli porukkaa kotiin puutteellisten suojavälineiden tai tupakoinnin takia.

Paria päivää ennen seuraavaa sattumusta oli telakalla ollut paloharjoitus, mikä meikäläisen osalta meni niin, että kun laivassa soi palohälytys, en sitä hyttialueelle kuullut ollenkaan, vaan eräs villoittaja tuli hihkaisemaan asiasta.

Myöhemmin istuin alueella ilman kypärää ja suojalaseja, tumppia suitsutellen (kolme kotiinlähdön arvoista virhettä).

Pojat hihkaisivat minulle varoituksen, kun näkivät turvatyypin kävelevän kohti.
Jatkoin rauhassa toimiani ja kun turvavastaava oli parin metrin päässä hän nosti etusormensa pystyyn ja avasi suunsa, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun minä ehdin ensin.

- Olettekos te mitään kirjekyyhkyjä harkinneet?

Tyyppi häkeltyi aivan täysin kysymyksestäni.

- Häh, mitäs sä tuolla oikein tarkoitat?

- Niin, kun se palohälytys ei kuulunut hyttialueelle lainkaan, ajattelin että kirjekyyhky voisi olla tehokkaampi.

- No, tuota kun... niissä järjestelmissä oli jotain ongelmaa ja...

- Postikin uskoakseni toisi sen hälytyksen varmemmin perille...

Epämääräisesti mutisten ja selitellen tyyppi haihtui paikalta.

Kysyin pojilta, että huomasittekos te, mitä tapahtui?
Eivät kuulemma mitään erityistä huomanneet.

Vasta kun osoitin sormella päätäni, silmiäni ja edelleen palavaa suitsuketta, tajusivat jätkätkin.

- Voi perkule! Eihän se huomannut ollenkaan sun sauhuas, eikä muutakaan.

Peräkamarin poika maailmalla

Saatiinhan lopultakin italialaisen poikamiehen aihio pöntöstään maailmalle, pari viikkoa muiden jälkeen.

Luigi Huu

Reippaasti tuo sitten metsäänkin pomppi, kunhan ensin oli saanut välitorkut otettua.

Omaa aikaa

Ovat tehneet oikein tutkimuksen duunarin suitsutteluista.

- Se tarjoaa mahdollisuuden ottaa omaa aikaa työn lomassa. Ja tupakointi yhdistää työntekijöitä, sanoo tutkija Anu Katainen Helsingin yliopistosta.

Tuo oma aika -juttu pitää kummallisella tavalla paikkansakin. 
Kun vielä polttelin, oli ihan normaalia vedellä sauhut siinä työn lomassa, eikä se ketään häirinnyt. Työpaikatkin ovat olleet sellaisia, ettei minnekään tupakkipaikoille tarvinnut erikseen vaivautua.

Aikaisemmin luulin lähinnä huuleksi sitä, että jos savuton kaveri seisoskelee muuten vaan miettimässä, on johto heti ihmettelemässä, että onko duunista pulaa.
Tumppi huulessa seisoskelu taas on normaalia.

Lopettamisesta ei ehtinyt kahta viikkoa kulua, kun jo ensimmäisen (ja viimeisen) kerran johtaja ilmestyi kyselemään tyhmiä tästä asiasta. Olin nimittäin kolmen äijän ryhmästä se, kenellä ei savunnut.

Vastaukseni jälkeen tyyppi piti kolmisen viikkoa mykkäkoulua, mutta eipä tuohonkaan asiaan ole tarvinnut enää palata.

Älyttömän ärsyttävää II

Palaanpa vielä tuohon huoltsikkasämpylä ärsytykseen.
Olen sellainen keski-ikäinen kalkkis ja silloin joskus asiat olivat paremmin, tai ainakin siltä tuntuu.
Voi olla että muistan väärinkin, mutta mitään ei myönnetä.

Sitä vaan olen ihmetellyt, miksi nykyisin huoltsikoilla ja melkein kaikissa muissakin paikoissa kaffelinja loppuu juuri siihen kassantädin/sedän kohdalle.

Nyt käy säännöllisesti niin, että kun on siihen tyrkyttimeensä saanut kerättyä haluamansa tytinät, alkaa hirmuinen maksamisen ruljanssi.
Siinä sitten hoidellaan raha ja rahtiliikennettä, sen jälkeen tungetaan sipulinnahasta tehty lompakko hätäisesti jonnekin, ja vain yleisesti hääräillään.
Ilman mitään mahdollisuutta väistää päälle tunkevaa maksavien asiakkaiden virtaa.

Joskus muinoin oli ihan normaalisti tiskissä sellainen pieni jatkos, minne saattoi mennä suorittamaan itsensä ja tavaroidensa kokoamista.

Jos kaffelinjalla esiintyy hankaluuksia, niin ei se peruskassan kohdallakaan helppoa ole.
Monella huoltsikalla on nimittäin kassa tungettu älyttömään syvennykseen siten, ettei sieltä ole mahdollista poistua ilman, että törmää takana huohottavaan, alle tappimittaisen turvavälin pitäjään.

Älyttömän ärsyttävää

Meikäläinen on sellainen huoltoasemakahvittelija, kun en omista kahvinkeitintä ja jotenkin se sumppi vaan maistuu paremmalta "ulkona".
Välillä käyn kahvilla ihan "oikeassa" kahvilassakin.

Yleensä otin kahvin kanssa sämpylän, koska sekin maistuu paremmalta jonkun muun tekemänä.
Tai ainakin maistui.

Nimittäin viime vuosina on yleistynyt eräs äärimmäisen ärsyttävä ilmiö:

- Osittain halkaistut sämpylät! Tuollaiseen supvei tyyliin.

Perkule sentään, puolet täytteistä on sämpylän ulkopuolella, ja puolet syömisestä taas pelkkää känttyä!

Minäkin vaihtelin huoltsikkaa pitkän aikaa sen mukaan, missä vielä sai "oikean" sämpylän, ja vielä mainitsin henkilökunnallekin asiasta.
Eipähän meikäläisen roposet ratkaisseet, koska nykyisin ei mistään lähihuoltsikalta tai kahvilasta löydy enää mokomaa.

Nykyisin ostan sämpylän ainoastaan äärimmäisessä hätätilassa.

Huoli pienimmästä

Meillä lähtivät kolme vanhinta jo viikko sitten maailmalle.
Mutta se pienin pahnanpohjimmainen vain on yksinään pöntössään, eikä edes osoita mitään kiinnostusta ulkomaailmaa kohtaan.

Voimissaan tuo kylläkin on, koska reippaasti naputtaa nokallaan, kun kuvan ottaa.
Ja yöllä huutaa ruokaa niin kovaa, että sisällekin kuuluu.
Kyllä emot sitä käyvät ruokkimassakin, kun kerran palkeissa puhtia riittää.

Vähän alkaa pieni pelko hiipimään mieleen, että onko tyypin jaloissa jotain vikaa, kun ei tulla kurkkimaan.
Vai onko kyseessä italialainen aikamiespoika, joka asuu kotonaan nelikymppiseksi.

Toivottavasti tuokin pääsee ulos, kun en millään viitsisi alkaa sijaispöllöemoksi, vaikka ulkonäkö ja ääni olisivatkin tehtävään täydellisesti sopivat.

Ei se niin helppoa ole

Olen tässä seuraillut pöllöjen puuhia ja eilen alkoi pahan maailman seuraaminen pöntön lentoaukosta.
Vanhimmainen siinä hetken aikaa kurkisteli ulos.

Väsymys kuitenkin yllätti melkoisen nopeasti rohkelikon, ja seurauksena olikin erittäin hienosti hallittu nukahtaminen.

Tänään sitten olikin virtaa pidempään kurkisteluun, mutta vielä ei pompattu ulos, vaikka nuoremmat kovastikin yrittivät takaapäin avittaa.

Lopulta tyyppi häipyi aukosta, ja nuorempikin sai tilaisuuden tulla kurkistelemaan maailman menoa.
Kurkistelu jäi kylläkin hieman pätkittäiseksi.