tiistai 29. toukokuuta 2012

Älyttömän ärsyttävää II

Palaanpa vielä tuohon huoltsikkasämpylä ärsytykseen.
Olen sellainen keski-ikäinen kalkkis ja silloin joskus asiat olivat paremmin, tai ainakin siltä tuntuu.
Voi olla että muistan väärinkin, mutta mitään ei myönnetä.

Sitä vaan olen ihmetellyt, miksi nykyisin huoltsikoilla ja melkein kaikissa muissakin paikoissa kaffelinja loppuu juuri siihen kassantädin/sedän kohdalle.

Nyt käy säännöllisesti niin, että kun on siihen tyrkyttimeensä saanut kerättyä haluamansa tytinät, alkaa hirmuinen maksamisen ruljanssi.
Siinä sitten hoidellaan raha ja rahtiliikennettä, sen jälkeen tungetaan sipulinnahasta tehty lompakko hätäisesti jonnekin, ja vain yleisesti hääräillään.
Ilman mitään mahdollisuutta väistää päälle tunkevaa maksavien asiakkaiden virtaa.

Joskus muinoin oli ihan normaalisti tiskissä sellainen pieni jatkos, minne saattoi mennä suorittamaan itsensä ja tavaroidensa kokoamista.

Jos kaffelinjalla esiintyy hankaluuksia, niin ei se peruskassan kohdallakaan helppoa ole.
Monella huoltsikalla on nimittäin kassa tungettu älyttömään syvennykseen siten, ettei sieltä ole mahdollista poistua ilman, että törmää takana huohottavaan, alle tappimittaisen turvavälin pitäjään.

Ei kommentteja: