maanantai 3. toukokuuta 2010

Venyy ja paukkuu

Tuli sitten tehtyä hermotesti, kun oli pakko hakea passia. Operaation ensimmäinen vaihe oli passikuvan hommaaminen. Tämä sujui vielä kivuttomasti. Kuva ei ollut hyvä, mutta näköinen.
Polliisilaitoksella odottelin tunnin verran vuoroani lantunistuttajan kärsivällisyydellä. Lopulta pääsin ihan tiskille asti. Ojensin tädille ajokortin ja passikuvan sekä sanoin:

-Päivää. Passi pitäis saada.

Tiskin takana istuskeleva täti vastasi jäisellä katseella ja sanoi luoteistuulen lempeydellä seuraavaa:

-Päivää, ajokortti ei ole virallinen henkilötodistus. Pitää olla passi tai henkilökortti.

En oikein tiennyt, mitä tuohon olisi vastannut, niin yritin seuraavaa:

-En satu omistamaan kumpaakaan, mutta olen kyllä ihan todellinen. Ainakin verottaja uskoo olemassaolooni.

Täti sitten kyseli monenlaisia kysymyksiä varmistaakseen, että olen todellakin esittämäni yksilö. Vastattuani muutamaan kysymykseen jopa oikein, hän heltyi ja uskoi esitykseeni.
Sormenjäljetkin otettiin talteen.

Helpottuneena ajattelin, että päästiinhän tästäkin souvista ja ojensin pankkikortin tädille.

-Meillä eivät nuo sirukortit kelpaa. Jos ei ole käteistä mukana, niin sitten pitää käydä automaatilta nostamassa.

No, onhan siinä laitoksen lähellä rahaa seinässä. Mutta kun ei ollutkaan! Ennen lähistöllä oli kolmekin automaattia, nyt ei yhtään! Ei muuta kuin volkkariin ja kurvailu sellaiselle koneelle, minkä uskoin vielä olevan paikallaan.

Lopulta pääsin takaisin rahojen kanssa ja taas täynnä raivoa tyynenä odottelin, että pääsen maksamaan.

Maksaessani kysyin tädiltä, millainen kaavake heiltä löytyisi, kun haluaisin laskuttaa kilometrit.

Ei kommentteja: