lauantai 11. joulukuuta 2010

Vain insinööri pystyy hemputtamaan rengasta

Ehdottavat mielestäni ihan järkevää muutosta katsastuslakiin.
Pardian Antti Palolan mukaan vähintäänkin taivas putoaa niskaan.
Esimerkiksi seuraavaa tulisi tapahtumaan:

- Ehdotetulla lainmuutoksella on kohtalokkaita vaikutuksia katsastuksen laatuun ja riippumattomuuteen, palveluiden saatavuuteen eri puolella Suomea ja katsastusalan työllisyyteen.

-Katsastettavien ajoneuvojen tekniset ratkaisut ovat vuosi vuodelta aikaisempaa haasteellisempia ja vaativampia. Tämä ei anna mitään aihetta katsastusta suorittavan henkilöstön koulutustason laskuun.

- Palolan mukaan tutkintovaatimusten madaltamisen vaarana on lisäksi työllisyyden heikkeneminen ja alan kiinnostuksen väheneminen, jos katsastusalan henkilöstön urakehitys heikkenee.

Tuosta laadusta ja riippumattomuudesta sen verran, ettei se ainakaan voi mitenkään heikentyä. Ennemminkin uskoisin, että nykyisin vallitseva mielivalta vähenisi.

Tuo ajoneuvojen tekniset ratkaisut-kortti käy huulesta.
Se nyt on aivan sama, vienkö vanhan kansanvaununi näytille, taikka sitten vaikka miten uuden ja teknisen hyrysysyn. Samat asiat se katsastaja kollaa.
Vai pitäisikö katsastelijan olla vähintäinkin tekniikan tohtori?

Ilmeisesti tutkintovaatimusten madaltaminen on se pahin asia.
Nyt renkaita potkivat selkeästi ylikoulutetut henkilöt, samma på svenska.
Työllisyys alalla ei luonnollisestikaan heikkene mihinkään, mutta kun rasvanahkaiset asentajat saisivat tehdä hommat, insinöörien ja teknikoiden kiinnostus duuniin luonnollisesti vähenisi. Varsinkin, kun palkkakin olisi duunarin palkka.

Millainen muuten on katsastajan urakehitys?

Mossesta mersuun?

Ei kommentteja: