Lyyli-tädin kirous

Kalevin päivä alkoi aivan normaalisti. Herätys, kahvit ja päivän lehti. Näin hän oli toiminut vuosien ajan, eikä tämäkään aamu muodostanut poikkeusta. Tai ei ainakaan olisi pitänyt muodostaa.

Töihin kiiruhtaessaan hän kyllä mietti kovasti, että jotakin tähdellistä oli tullut unohdettua, mutta mitä?

No voi helvata! Lyyli-tädin synttärit unohtuivat jälleen kerran, kun oli kaikkea työkiirettä ynnä muuta.

Lukijamme nyt tietenkin kuvittelee, ettei yksillä unohtuneilla synttäreillä ole mitään kovinkaan suurta merkitystä, mutta tässä luulossaan tulee erehtyneeksi kohtalokkaasti, hän ei nimittäin tunne Lyyli-tätiä.

Lyyli-täti on erittäin tarkka siitä, että hänen merkkipäivänsä muistetaan. Unohtaneita rangaistaan aina ankaralla kädellä. Ja ei, kuten tietysti lukijallemme ensimmäisenä tulee mieleen, hän ei poista unhokkaita testamentistaan, vaan rankaisee huomattavasti ankarammalla kädellä. Nimittäin kirouksilla.

Nämä Lyylin kiroukset naurattivat aikanaan Kaleviakin, silloin kun kohteena oli isäukkovainaa. Kumman tosissaan se paadre kyllä tädin jutut otti. Mutta äijän kuoltua Lyyli oli siirtynyt kylmästi alenevaan polveen, ja nyt oltiinkin itse kohteena. Alkoihan se faijan totisuus olemaan hyvinkin ymmärrettävää. Mutsistahan ei ollut kirotuksi, kun se saakeli muisti vuosi toisensa perään tuon pahuksen kantturan synttärit.

Kalevi muisteli ensimmäistä vuotta faijan kupsahtamisen jälkeen. Silloinkin hän oli autuaasti unohtanut tuon kirotun päivän, ja seuraavana aamuna oli puhelimeen tullut viesti, missä oli vain yksi sana: ruoka.

Eipä tuotakaan tullut mitenkään ajatelleeksi, ennen kuin ruokatunnin aikana käytiin paikallisessa buffetissa. Lautaselle tuli mätettyä perusmallinen, melkoisenhuimankokoinen annos. Ja eikun pöytään... Mutta pöydässä ne yllärit sitten alkoivatkin.

Ensimmäisen haarukallisen pihviä ja soosia Kalevi tökkäsi naapuripenkillä istuvan Irmelin otsaan. Naapuri luonnollisesti suoritti sopraanomaisen pillastumisen ja sankarimme yritti epätoivoisesti selitellä tilannetta hermovialla. Irmeli rauhoittuikin, kovastikin epäileväisenä, mutta kuitenkin. 

Kastanjankokoisten hikikarpaloiden helmeillessä otsalla Kalevi haarukoi seuraavan suullisen työkaluunsa, ja työnsi sen ilmeenkään värähtämättä toisella puolella istuvan toimitusjohtajan taskuun. Luonnollisesti toimitusjohtajakin sai Irmelin tavoin pienimuotoisen sätkyn, eikä Kalevilla ollut enää tarjota muuta selitystä, kuin Lyyli-tädin kirous.

Kukin meistä voi tykönään miettiä, uskoisiko tuollaista selitystä. Eipä ollut Kalevin pöytäseuruekaan kovastikaan vakuuttunut, vaikka päinvastaista toki yrittivätkin hyväntahtoisesti todistella.
Ainoata lukijaamme säästääksemme emme kerro iltaisesta yrityksestä mäkkärillä. Nälkäisenä päätti Kalevi tuon surkean päivän.

Niin, olipa se ensimmäinen kerta jo huima kokemus, mutta eipä ollut helppoa seuraavanakaan. Jälleen oli unohduksen harmaa viitta hivuttautunut Kalevin mielen ylle, ja jättänyt Lyyli-tädin kylmästi huomiotta. Muttei täti suinkaan unohtanut Kalevia. Seuraavana aamuna saapui ystävämme puhelimeen tuttu, synkeän lyhyt viesti: moottoriajoneuvo.

-No jopas.

Tuumaili sankarimme. Eipä paljoakaan haittaa moinen, eihän mulla ole autoakaan.
Niinpäs sitä luulisi, mutta linjuripysäkillä hiipi toki pienoinen epäilys päähenkilömme mieleen.

Lopultahan saapui se julkinen kulkinekin paikalle ja Kalevi asteli kyytiin, mutta samalla hetkellä auton moottori sammui.

- Ei oo todellista!

Ajatteli Kalevi. Testatakseen teoriaansa hän astahteli ulos kulkuvälineestä, jolloin taas kyseisen ropposen moottori kehräsi kuin sankarimme astmakohtauksen aikana. Pari kertaa hän ehti harjoittaa sisäänulosmanooveria, ennen kuin kuski hermostui, ja jätti ystävämme pysäkille.

Tulihan sitä vielä tilattua taksikin paikalle, yhtä suurella menestyksellä. Taksikuskilla ei tietenkään ollut lainkaan niin kova kiire kuin bussikuskilla, koska taksamittari raksutteli koko ajan innokkaasti, eikä ollut mistään kirouksesta tietääkseenkään.
Julkenipa kuski jopa ehdottaa Kaleville vakioasiakkuutta. Olisi hienoa laittaa taksimersu vaihtoon, ikää kolme vuotta ja kilometrejä todella vähän!

- Voi Lyyli sentään!

Ajatteli sankarimme nöyrästi. Ensi vuonna muistan taatusti synttärisi. Tätikulta.

Niinpäniin. Nyt ollaan jo siinä ensi vuodessa. Kalevilla on edessään tärkeä kokous, minkä tuloksesta riippuu kaikki, tai ainakin jotakin. Paikalle tulee isoja tappeja ynnä muita firman silmäätekeviä. Mutta onhan tässä kaikki asiat otettu huomioon ja hyvin ovat valmisteltujakin. Jotta eipä mitään hätää pitäisi olla...

Puhelin piippaili taskussa.
Sieltähän se tuli, nimittäin Lyyli-tädin viesti. On näemmä alkanut suorittamaan viestintää useammalla sanalla: Suolentoimintojen hallinta.