sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kun ei kerran osata

Ihka oikea ministeri ilmoittaa, että meiltä puuttuu osaaminen puukerrostalojen rakentelemiseen.
Niinpä, tuollaisiahan ei ole saanut täällä rakentaa.
Mutta sitten arvoisa ministeröitsijä heittääkin mielenkiintoisen lauseen ilmoille.

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mielestä Suomesta puuttuu osaaminen suurten puurakennusten valmistamiseen.
- Meillä ehkä haaste ja ongelma on se, että Suomessa ei ole historiaa, eikä perinnettä, ei traditiota, eikä oikein osaamistakaan rakentaa puusta, Vapaavuori kertoo.

Totta tosiaan. Ainahan Suomessa onkin asuttu kivitaloissa, kun kerran puu on ollut vaikeasti saatava ja hankalasti käsiteltävä materiaali.
Eräskin pelkästään kivitaloja sisältänyt entinen pääkaupunki paloi lähes maantasalle, ties monennenko kerran, vuonna 1827.

Laitetaanpa tähän vielä kuva mämmikourien tekemästä leikkimökistä. Puolustukseksi kyseisen teoksen askartelijoille sanoisin, etteivät he koskaan onnekseen nähneet tulevaisuuteen.

Kerimäen puukirkko

4 kommenttia:

kariav kirjoitti...

Meidänpä talo on rakennettu n 60 vuotta sitten puusta ja sahajauhosta, mutta naamioitu rappauksella kivitaloksi. Kivitaloja kannattaa salavihkaa raaputella, jos sieltä vaikka puu paljastuisi.

VonPee kirjoitti...

Terve Kariav.

Tuollaisessa talossa kelpaakin asustella. Olen itsekin asunut eräitä vuosia vastaavassa. Eristeenä oli tosiaan sahanpuruja ja seassa Rettigin tehtaalta peräisin olevia tupakkiholkkeja.
Onkohan ministeri Jan langennut rapatun talon mysteerioon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuli vaan mieleen semmonen kysymys, että voiko Vapaavuoreksi syntyä, vai pitääkö sitä varten käydä erityinen kurssi?

VonPee kirjoitti...

Terve Ykä.

Uskoakseni mikään kurssi ei korvaa noin erityistä lahjakkuutta.

Tai oikeastaan...

Luultavasti nykyisen peruskoulun suorittaminen voisi riittääkin.