Tuo otsikon mukainen vanha sanonta pitää edelleen liiankin hyvin paikkansa. Varsinkin tietyssä osassa rannikkoamme.
Raaseporissa kalastajille tarjoiltiin hauleja ongenpainoksi, mikä tietenkin on mukavaa ja ystävällistä, mutta tarjoilutapa oli hieman erikoinen.
Tuosta tulikin mieleeni erään kaverini tapaus rannikon tietystä osasta. Läänikohtainen viehelupa oli ollut parisen vuotta käytössä, mutta joillekin vesialueiden omistajille tuotti suunnatonta tuskaa se, että joku sai kalastaa virvelillä heidän vetensä tyhjäksi.
Kaveri huispaili kaikessa rauhassa eräällä matalikolla muutaman sadan metrin päässä lähimmästä rannasta. Jossain vaiheessa hänen huomionsa kiinnittyi veneeseen, mikä lähti rannasta liikkeelle tullen suoraan häntä kohti.
Ja viereenhän se paatti tulla tupsahtikin. Kyseisessä vannassa oli vanhempi herra, joka kyseli naama sydänkohtausta enteilevän punaisena, että mahtaakohan tyyppi nyt olla ollenkaan selvillä siitä, kenen vesillä oikein kalastellaan.
Kaveri vastasi kyselijälle:
- Jaa, no kun pari päivää sitten oli se kova myrsky, niin eiköhän nuo vedetkin ole menneet aika sekaisin, että en kyllä ihan varma taida olla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hauska tarina.
Maaomistukseen sidotut kalavesioikeudet eivät ole tätä päivää. Nyt kun ammattikalastus on kuollut lähes kokonaan, kalavedet eivät oikein tunnu niukalta resurssilta.
Terve Sammalkieli
Juu, kalavesiä riittää virvelimiehille enemmän kuin tarpeeksi, eikä se meri niillä pelätyillä vapavehkeillä tyhjene. Mutta se kateus.
virvelöimällä ei paljoa kalaa saa, ehkä hyvässä lykyssä joko kavein tai oma takapuoli kun oikein kunnolla viuhtasee :P
Terve Ano
Olenpa nähnyt erään kaverin huispaisevan oman hattunsa jokeen. Sen perässä mentiinkin pitkälle alavirtaan ennen kiinnisaamista.
Lähetä kommentti