tiistai 18. lokakuuta 2011

Katumuksesta

Saattohoitaja on listannut asioita, joita ihmiset katuvat kuolinvuoteella.
En ollut mitenkään yllättynyt, kun sijalla 2 oli toive siitä, ettei olisi tehnyt niin paljon töitä.

Nuorena, rahanahneena ja innokkaana tuli tehtyä valtavasti ylitöitä ja kaikki mahdolliset viikonloputkin päälle. Jossain kolmenkympin nurkilla ymmärsin toimintani järjettömyyden ja aloin muuttamaan tyyliä. Aluksi tein niin, että talvet väänsin julmasti hommia, ja kun merestä lähtivät jäät, häivyin minäkin mökille kesäksi kalaan.

Nyt on muutama vuosi mennyt normaalia kahdeksantuntista askarrellessa. Tänä kesänä sain nauttia kolmen kuukauden pakkolomasta ja kun mestari soitteli töihin, ehdotin, että josko vielä lokakuu olisi pakollista vapaata?

No, eihän se tietenkään sopinut. Mutta oli tässä minulla asiakin, nimittäin elävä kuollut esimerkki.
Olin ehtinyt parisen vuotta harrastaa tuota kesänlomaa, kun erään työkaverin kanssa tuli juttua systeemistäni.
Kerroin hänelle, etten tuskin koskaan pääse eläkkeelle, niin pidänkin ne eläkkeet etukäteen muutama kuukausi vuodessa.

Kaveri oli sellainen "vanha kalmo", noin viisikymppinen. Hänkin alkoi tosissaan miettimään, että onko todellakaan järkevää vääntää vuodet ympäriinsä. Pitäisköhän siirtyä itsekin tuollaiseen "etukäteiseläkeisen" moodiin?

Hän ei koskaan ehtinyt miettimistä pidemmälle, kun jutusteluamme seuraavana viikkona sai työmatkalla autoa ajaessaan sellaisen sairaskohtauksen, että henki pakeni ruumiista.

Mutta minulle tuo tapaus synnytti sanonnan, millä kieltäydyn ylitöistä.

- Kukaan ei tule sinua kuolinvuoteellesi kiittämään, että olipa mahtavaa, kun silloinkin teit pitkän päivän!

2 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Yep. Minäkin ajattelen, että työ on vapaa-aikojen välissä tapahtuvaa nälän aiheuttamaa pakkoliikettä. Vaan ei tässä vielä, piru vie, eläkkeellekään pääse, kun ei ole edes viittäkymppiä mittarissa. Fiksuilla tyypeillä on aina se plan B, mutta mun minä en kehno vie fiksu ole. Kun sen jostain keksiskin.

VonPee kirjoitti...

Terve Ykä.

Minä yrittelen vaan lotolla ja kenolla. Tuo plan B pitäisi ehdottomasti saada jostakin hankittua, mutta tähän asti se on kyllä jäänyt vain haaveeksi.