torstai 9. joulukuuta 2010

Snadisti kalkkis friidu bamlaa, et kreisi kortti skulais

Nyt puhuu linnan huussinneito. Aika erikoisia näkemyksiä mielestäni.
Sari kertoo esimerkiksi seuraavaa:

– Miesystäväni lähti eilen takaisin Lontooseen. Hän on erittäin pahoillaan siitä, että tähän keskusteluun on sotkettu minun työni ja kaikki muut rasistiset kuviot.

Kaikki muut rasistiset kuviot? Joko huussien pykääminenkin on rasistista? Vai mitä se rasistinen työ mahtaa sitten olla? Entä pitääkö aamukakin kanssa olla tarkkana, ettei vaan syyllisty epäkorrektiin käytökseen?
Jatketaanpa.

- Olimme narikassa, kun hänelle alettiin heittää rasistisia kommentteja. Totta kai hän hiiltyi kommenteista ja sanoi asiasta järjestysmiehelle. Sen jälkeen järjestysmiehet laittoivat hänet rautoihin, vaikka olimme valmiita lähtemään pois tilanteesta, Huuhtanen kertaa.

Niinpä. Sellaisia ne portsarit ovat. Jos niille jotain sanoo, vaikka kuinka kauniisti, niin heti ne laittavat rautoihin.
Sitten alkaakin ME-vaihde.

Huuhtanen on ollut miesystävänsä kanssa yhteydessä rikkoutuneen lasin omistajaan ja on sovittu, että HE korvaavat kaikki kustannukset.

– Ilman muuta vastaamme teoistamme. Meillä ei ole mitään vaateita ravintolan järjestysmiehiä kohtaan, mutta se on kummallista ettei ravintolan puolelta olla oltu meihin missään yhteyksissä, Huuhtanen sanoo.

Teoistamme? Kyllä minäkin katsoin kyseisen videon. Olen kokeillut monenlaisia linssejä nokalleni, mutta näin Huushtasen ainoastaan pyörivän paikalla hassussa hameessa.
Ainakaan tähän mennessä sellainen ei ole ollut erikseen rangaistavaa, jotenka ei ole paljon vastattavaakaan.

Kokeeko hyyskänen Huuhtanen olevansa avecinsa holhooja?
Jos ei, niin miksi ei?
Vai miksi ME?

Minäkin olen muuten ollut joskus aikoinaan baareissa duunissa, enkä ole kaikenlaisiin pihalle heitettyihin örvelöihin ollut erikseen yhteydessä. Jotenkin ajatuskin kuulostaa hullulta.

- "Eilinen ulosheittäjä tässä hei! No miten aamusi on lähtenyt käyntiin? Eihän eilinen uimakouluharjoitus vaan saanut sinua masentumaan?"
 

Ei kommentteja: