tiistai 24. elokuuta 2010

Painajaisia

Yleensä painajaiset toistavat itseään, ainakin meikäläisellä. Määrätyt unet pystyy tunnistamaan uneksi , vaikka nukkuukin, ja silloin painajaiset muuttuvat hauskoiksi, koska voi heittäytyä täysillä "mukaan".
Nyt tulikin nähtyä uusi painajainen ja se tuntui liiankin todelta. Siinä tapahtui seuraavaa:

Olin turistina jossain valtiossa X ja tulin heittäneeksi (omasta mielestäni) viattoman huulen sen johtajista. Seuraavana yönä tultiinkin jo hakemaan. Paikallisella polliisiasemalla hyvin ystävällinen herra kertoi minulle, ettei tällaisten pikkujuttujen takia pidetä kuulusteluja, eikä tehdä mitään papereita. Minä huokaisin helpottuneena ja sanoin, etten uskonut mitään väärää tehneenikään.

Seuraavaksi ystävällinen herra ilmoitti:

- "Tämä tapaus tulikin sitten käsiteltyä, ammutaan aamulla."

Tässä kohtaa iski pienoinen paniikki päälle ja aloin söpertämään, ettei tämä voi olla totta, kyseessä oli vain viaton vitsi.

 Nyt ystävällinen herra ilmoitti maan tavasta.

- "Mutta noista vitseistä tämä on ihan normaali rangaistus, onko tässä nyt mielestäsi jokin ongelma?"

Onneksi heräsin ennen aamua.

Tällaisia valtioita on maailmassa nähty, nähdään tälläkin hetkellä ja myös tulevaisuudessa.
Herra Pittisen ajatus sai Sedän miettimään, että jos tietyn värinen puolue saisi Suomessa yksinvallan, tulisi painajaiseni mitä todennäköisimmin muuttumaan todeksi.

Ei kommentteja: