perjantai 2. joulukuuta 2011

Kesäisiä järkytyksiä

Tässä onkin pari vuotta siitä, kun telkkarini laukesi ja ajattelin sitten paremmalla ajalla ostaa uuden. No, eipä sitä töllöä ole vieläkään, kun en ole mitenkään mokomaa kaivannut.

Kesällä tuli sentään jonkun verran katseltua nykyistä tarjontaa, kun mökillä on ihan toimiva toosa. Pari kertaa huomasin, että illalla tuleekin vanha klassikkopiirretty, minkä voisi vaikka katsoakin.

Mutta eihän niitä hienoja klassikoita voinut ajatellakaan, kun olivat suomeksi puhuttuja raiskattuja.

Mikähän ihme ja kumma siinä on, että nykyisin kaikki "lasten elokuvat" pitää telkkarissa esittää ns. suomeksi puhuttuna, eli juosten läpikustuna ja älyttömällä kiljumisella varustettuna sekä lisättynä epäselvällä mutinalla?
Alkuperäisiin ääniin on sentään käytetty runsaasti ammattitaitoa ja lisäksi erittäin hyviä näyttelijöitä, eikä mitään Jasper Pääkkösiä.

Nappulana opin lukemaan nopeasti juurikin telkkarin ansiosta, kun vanhukset kyllästyivät lukemaan ääneen, että mitä siellä taas sanottiin.
Heti kun opin yleensäkin lukemaan, sanoivat vaan, että lue tyyppi ite, kun kerran osaat.

Kaikeksi onneksi silloin ei vielä harrasteltu dubbausta.

5 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Onni sentään, ettei asuta esim. Yhdysvalloissa, kun siellä dubataan aikuistenkin ohjelmat. Jokohan ne on keksineet valmiiksi himmeällä täytetyt sanaristokot ja sudokut, ettei vahingossakaan tarvi ajatella.

VonPee kirjoitti...

Terve Sanna

Eipä tarvitse edes lähteä rapakon taakse, kun olen kerran katsonut kymmenisen minuuttia saksaksi dubattua Kauniita ja rohkimmaisia. Saksaa puhuva Ritke on muuten tavallistakin järkyttämpi elämys.

Tuo ristikko ja sudoku- ajatus on erittäin hyvä. Jenkkilässä olisit varmaankin jo vähintäinkin ainakin varakas, tai jopa fantasiljonääri.
Patentoi ja äkkiä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kun ei oo pahemmin kattellu telkkaria, niin ei oo tullu huomattua tuotakaan. Eikös ne jotkut tutkijatkin ole todenneet, että tekstitys avittaa muksuja lukemaan oppimisessa.

Henkilökohtainen dubbauksen huippu on se, kun joskus 1990-luvulla kattelin Steven Seagalin leffan, joka oli dubattu espanjaksi. Lopputulos oli kiistatta eeppinen. Onneksi Stevenin luonnenäytteleminen perustuu pitkälti viittomakieleen, joten leffan mainiota dialogia ei dubbauskaan täysin torpedoinut.

Kid Henry kirjoitti...

Lastenohjelmia ei voi muutenkaan katsoa. Minun lapsuudessani telkasta tuli jotain puoliviatonta, kuten tohtori Sykerö, Tao Tao-panda ja MacGyver.

Tämän päivän lastenohjelmat aiheuttavat epileptisen kohtauksen, niissä on välkkyviä valoja, niissä huudetaan ja juostaan kännykät kädessä. Niissä on kaikki aikuisten maailman ongelmat turboviritetyssä paketissa.

VonPee kirjoitti...

Terve Ykä & Kid Henry

Ykä: Heh. Espanjaksi viittova Steven kuulostaa hulvattomalta. Kyllä minäkin olen kuullut tuollaisesta tutkimuksesta ja se on mielestäni uskottava, lisäksi tekstityksellä saa nauttia alkuperäisistä äänistä.

Lukemisesta tuli mieleeni, että tunnen muutaman ikäiseni kaverin, jotka ovat jollain oudolla tavalla ylpeitä siitä, etteivät ole koskaan lukeneet yhtäkään kirjaa.
Olen sentään pystynyt olemaan sanomatta, että sen kyllä huomaa.

Kid Henry: Juu, lastenohjelmat ovat nykyisin aivan käsittämättömiä. Olen joskus uteliaisuuttani yrittänyt vähän aikaa katsoa, mutta kun ei vaan pysty.
Oma suosikkini lapsena oli Rosvo Rudolf. Lisäksi silloin tuli huima Norjalainen seikkailusarja Professori Drövelin salaisuus.

http://www.youtube.com/watch?v=t6HmsBzDwMg&feature=related