maanantai 26. joulukuuta 2011

Ylensyöntivaroitus

Joulu alkaakin pikkuhiljaa olemaan lusittuna. Tämä joulu olikin siinä mielessä harvinainen, että olin kolmena päivänä merellä kalastelemassa, eikä tarvinnut kävellä, vaan sai ihan venheellä kulkea.
Iltaisin sitten tuli syötyä ylen hyvin ja hyvin ylen, mikä ei olekaan harvinaista tässä kenttäpostiosoitteessa.

Tulihan sieltä se perinteinen joulumyrskykin, mutta onneksi vasta niin myöhään, ettei se syönyt kuin yhden meripäivän.

Sitä meikäläinen alkoi vaan ihmetellä, että kyllähän viranomaiset ihan tosissaan niitä kaikkia ihmeellisiä varoituksiaan antavat, mutta kenelle?

Tuuli ja myrskyvaroitukset ovat asiallisia, ja niitä on syytä antaakin.
Mutta sitten tulee noita aivan toisarvoisia nollavaroituksia.

Kesällä ei riitä, että sääennusteessa luvataan hellettä, vaan siitä pitää erikseen antaa hellevaroitus. Kyllä sentään luulisi ihmisten muutenkin ymmärtävän, että kesällä on joskus hellettäkin ja silloin kannattaa jättää ainakin yhdet raappahousut pois asukokonaisuudesta.

Talvella pitää antaa vastaavasti pakkasvaroituksia, ja liukkausvaroituksia jalankulkijoille. Eivätkö ihmiset muka ymmärrä vilkaista talvella lämpömittaria ja ikkunasta ulos.
Armeijassa kyllä paleltiin kesätamineissa ja hikoiltiin talvivehkeissä, kun suuri päällikkö oli katsonut kelin kalenterista, eikä ikkunasta.

Sitten pitää merelle antaa vielä aallokkovaroitus. No voi herttanen sentään. Jos merellä tuulee, siellä on kyllä aaltojakin. Yleensä se menee vielä yllättäen niin, että mitä kovemmin tuulee, sen suuremmat aallot.
En ainakaan vielä ole kuullut tapauksesta, että lähdinpä merelle ja kyllähän siellä rannalla aika puhuri kävi, mutta ne aallot tulivat täytenä yllätyksenä.

Jopa luulisi, että noissakin olisi riittävästi, mutta eipä olekaan.
Merivedenkorkeusvaroituskin pitää olla.
Kenelle tuollainenkin varoitus on oikein suunnattu?
Niille, joille meriveden korkeudella on jotain merkitystä, pystyvät ihan sääennusteen ja kokemuksen perusteella päättelemään, pitääkö paatit tuoda kauemmas rannasta, tai tehdä jotain muuta tähdellistä.
Muille tuollainenkin varoitus on melkoisen turha.

- Emmää ny voikka tulla kaffel, ku o toi meriverekorkeusvarotuski. Vaiks kui asuttaiski tääl korkial kalliompääl.

4 kommenttia:

RH kirjoitti...

Niin... FMI varoittaa jopa jalankulkijoita huonosta jalankulkukelistä...

Tämäkin myräkkä oli kai jossain aika kova, mutta täällä meillä ei juuri huomannut muualta kuin tietsikan ruudulta, jos koneella etsi myrskytuhoja tai varoituksia.

VonPee kirjoitti...

Terve Sanna

Juu, kyllähän huonosta jalankulkukelistä pitää varoittaa, että tietää jättää talvella sandaalit kotiin.

Kyllä tuota myteriä oli länsirannikolla omiksi tarpeiksi. Seurailin yöllä tähtikirkkaan taivaan alla myrskyn myllerrystä ja meren turpoamista (nousi hieman yli metrin normaalista).

maissitatti kirjoitti...

Moro LS.En minäkään lähtenyt välipäivinä mökille,kun en "kaupunkilaisena" pidä moottorisahaa auton tavaratilassa(susiraja alle kahden kilometrin päässä).

VonPee kirjoitti...

Terve Maissitatti

Kun tapanina tein lähtöä kotia kohti, mietin ottaisinko sieltä moottorisahavarastostani sen kolmannen vasemmalta. Sitten muistin ettei mulla olekaan kuin yksi saha, ja sekin on sähkökäyttöinen...