Kävelin joutessani metsässä ja seurailin hetken aikaa käpytikan touhuja.
Tyyppi lennähti "pajalleen" käpy nokassaan, pudotti vanhan, syödyn käpyraunion maahan, laittoi uuden koloon ja alkoi takomaan.
Meillä on pihalla ollut vuosikymmeniä tikalla ruokailupaikka, ja samalla tavalla sielläkin tapahtuu, tikkasukupolvesta toiseen.
Jotenkin vaan tulee väkisinkin mieleen, että jos sen syödyn kävyn pudottaisi jo lähtiessään maahan, voisi uuden eineen tökätä tullessaan suoraan paikalleen. Tuntuisi jotenkin helpommalta, eikä tarvitsisi kahden kävyn kanssa taiteilla.
Olen tuota yritellyt tikoilta kyselläkin, mutta eiväthän nuo ole vaivautuneet yleensä edes vilkaisemaan minua, saatika sitten vastanneet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Seurailin kerran, kun orava jemmasi eväitään omenapuun koloon. Oksalla istui harakka, joka otti heti, oravan mentyä hakemaan uutta palaa, edellisen pois kätköstä. Orava oli vähän liian luottavainen kaveriinsa.
- Saanks mä vahtii täs sil aikaa kun sä haet uutta, ettei ketään vie sun eväit?
Terve Kariav
Heh! Tuo oli mainio.
Noista oravista puheenollen: Aikanaan hyvin pitkän session Helsingissä asuneena olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että cityoravaa röyhkeämpää otusta ei tästä maailmasta löydy.
Terve Ykä
Liiaksi liiveihin uiva orava on tosiaan aikamoinen riesa. Niistä voisi kyllä tulla hyviä ulosottomiehiä.
Lähetä kommentti